Eight million, some native, some immigrant

Muistatteko vielä tämän postauksen runon, jolla lontoolainen räppäri Doc Brown tunnustaa rakkautaan tätä ainutlaatuista kaupunkia kohtaan? Tällä kertaa haluaisin jakaa sen kanssanne kokonaan, s'il vous plait:

Nämä riimit ovat nimittäin jääneet soimaan mieleeni. Hyräilen niitä kaupungilla kävellessäni ja hymyilen itsekseni. Meinasin kirjoittaa tähän siitä, miten ''ihmiset varmaan pitävät mua vähän omituisena, heheh'', mutta kyseinen vitsi olisi paitsi huono, myos täysin turha… Lontoossa kun ei ole tapana kytätä ohikulkijoita ja miettiä näiden omituisuutta (or so I tell myself...). Itse asiassa en osaa tai halua kuvitella, mitä täällä edes pidettäisiin omituisena. Annan siis palaa: ''This is my city through and through..".

Kolmessa vuodessa tästä on todellakin tullut 'my city', osittain siksi, että lontoolaiset ovat antaneet sen tapahtua. Suomessa jouduin odottamaan paljon pidempään ennen kuin uskalsin tuntea kuuluvani joukkoon - vaikka olen suomalainen. Muistan vieläkin sen hetken: olin suunnilleen kymmenen, istuin automme takapenkillä matkalla lentokentältä kotiin, katsoin ulos ikkunasta ja tajusin, että tämä on minun maani ja minun kaupunkini, ja mikään määrä ryssittelyä (jota tuolloin jouduin vielä kuulemaan harva se viikko) ei voisi sitä muuttaa. 

Lapsuuden kokemusteni vuoksi minusta tuntuu vieläkin uskomattomalta, ettei kukaan britti ole näiden vuosien aikana kertaakaan kohdellut minua rasistisesti (koputan puuta!). En tietenkään ole täällä enää se sama maahanmuuttaja kuin 90-luvun Suomessa. Ennen kaikkea siksi, että Suomessa en ollut maahanmuuttaja ensinnäkään - tällainen pikkuseikka ei valitettavasti toiminut rasisteille esteenä eikä edes hidasteena - mutta myos siksi, etten enää ole pieni lapsi, jolle muiden on helppo tulla purkamaan turhautumisiaan. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, tunnen oloni melkein voitonriemuiseksi Doc Brownin päästessä näihin riveihin:

I'm like, wow, you can try to kill the unity
But you'll never kill the real essence of my community
See the truth is we invented integration
Black, White, Asian persuasion
We're like a nation
Eight million, some native, some immigrant,
Atrracted to the fact that possibilities are infinite

Jos riimit kuulostavat vaikuttavilta, ei ihme: Doc Brown on Zadie Smithin veli. Ja kuten Smith kirjoissansa, Doc Brown on tässä biisissä saanut hyvin vangituksi sen, miten monikulttuurinen kaupunki Lontoo on. Ei ongelmattomasti, mutta kuitenkin niin tottuneesti, ettei "We're like a nation" -väite tunnu liioittelulta. Lontoossa olen heti alusta saakkaa saanut olla suomalainen, venäläinen, virolainen, kreikkalainen, eurooppalainen ja samalla myos lontoolainen, kenenkään ihmettelemättä. Minun ei tarvitse valita puolia. Se on virkistävää. Ja niin kovin lontoolaista. Joten, one more time: LDN, I could never get enough.

Käsi ylos, jos säkin fiilistelet tätä biisiä!