Parisuhde, ulkosuomalaisuus ja salmiakki
Kävin viikonloppuna Suomessa ja toin tuliaisina ison kassillisen karkkia. Ennen kaikkea salmiakkia.
Paluustani ei ole kulunut edes yhtä vuorokautta, ja olemme jo T:n kanssa hävittäneet kolme pussillista. Kun ottaa huomioon sen, että näistä melkein kahdestakymmenestäneljästä karkintäyteteisestä tunnista olemme viettäneet noin seitsemän unten mailla ja noin 10 duunissa, voivat matematiikkataitoiset lukijat laskea, että keskimääräiseksi karkinsyöntivauhdiksemme jää noin 1 pussi per 2 tuntia.
Vauhti on niin kova, että heikompia hirvittäisi. Ja niin hirvittää meitäkin. Ei tosin se, että söisimme liikaa salmiakkia, vaan se, että toinen söisi salaa toisenkin namit. Luottamus, se parisuhteen perusta.
- Olitsä tänään koko päivän yliopistolla, vai kävitkö välissä kotona? kysyin poikaystävältäni mahdollisimman huolettoman kuuloisena kotiin päästyämme.
- Yliopistolla, tietenkin - miksi olisin tullut välillä himaan? vastasi T yhtä viattoman kuuloisena.
Aivan kuin emme molemmat ihan hyvin tietäisi miksi, ajattelin. Ääneen sanoin kuitenkin vain:
- Hyvä. Mä jo pelkäsin, että sä olisit käynyt päivällä syömässä munkin karkit.
- En mä päivällä. Mutta kyllä mä aamulla ennen sun heräämistä söin kokonaisen salmiakkitangon.
Tätä tunnustusta seurasi joukko kuin suoraan Kultaisen käytöksen käsikirja- ja Näin riitelet rakentavasti -teoksista poimittuja kiljahduksia, kuten "Loput on sitten mulle!", "Et ota sitä pussia!", "Älä koske mun Peace-kiekkoihin, sä et edes tykkää näistä niin paljon kuin minä!" ja "Jos sä syöt yksin ne Peace-kiekot, mä en vie sua huomenna töihin!".
Kaikki ylläolevakinastelu keskustelu oli tietysti ihan vain leikkimielistä hassuttelua, jolle hihittelimme yhdessä - samalla, kun yritimme huomaamattomasti hivuttaa salmiakkipusseja lähemmäs itseämme - ja kauemmas toisesta.
Salmiakin lisäksi toin tuliaisiksi myös ruisleipää. Kolme isoa pakettia.
Seuraavaksi taitaakin olla Parisuhde, ukosuomalaisuus ja ruisleipä -postauksen vuoro. Kävimme nimittäin äsken seuraavan keskustelun:
T (toiveikkaana): Sä et ota nyt leipää?
L: Totta kai otan!
T: Höh.
:D
Jos olet ulkosuomalainen, onko tuttua? Ja jos asut Suomessa - tiedätkö, mitä ruokia kaipaisit Suomesta eniten, jos nyt muuttaisit ulkomaille?
Paluustani ei ole kulunut edes yhtä vuorokautta, ja olemme jo T:n kanssa hävittäneet kolme pussillista. Kun ottaa huomioon sen, että näistä melkein kahdestakymmenestäneljästä karkintäyteteisestä tunnista olemme viettäneet noin seitsemän unten mailla ja noin 10 duunissa, voivat matematiikkataitoiset lukijat laskea, että keskimääräiseksi karkinsyöntivauhdiksemme jää noin 1 pussi per 2 tuntia.
Vauhti on niin kova, että heikompia hirvittäisi. Ja niin hirvittää meitäkin. Ei tosin se, että söisimme liikaa salmiakkia, vaan se, että toinen söisi salaa toisenkin namit. Luottamus, se parisuhteen perusta.
- Olitsä tänään koko päivän yliopistolla, vai kävitkö välissä kotona? kysyin poikaystävältäni mahdollisimman huolettoman kuuloisena kotiin päästyämme.
- Yliopistolla, tietenkin - miksi olisin tullut välillä himaan? vastasi T yhtä viattoman kuuloisena.
Aivan kuin emme molemmat ihan hyvin tietäisi miksi, ajattelin. Ääneen sanoin kuitenkin vain:
- Hyvä. Mä jo pelkäsin, että sä olisit käynyt päivällä syömässä munkin karkit.
- En mä päivällä. Mutta kyllä mä aamulla ennen sun heräämistä söin kokonaisen salmiakkitangon.
Tätä tunnustusta seurasi joukko kuin suoraan Kultaisen käytöksen käsikirja- ja Näin riitelet rakentavasti -teoksista poimittuja kiljahduksia, kuten "Loput on sitten mulle!", "Et ota sitä pussia!", "Älä koske mun Peace-kiekkoihin, sä et edes tykkää näistä niin paljon kuin minä!" ja "Jos sä syöt yksin ne Peace-kiekot, mä en vie sua huomenna töihin!".
Kaikki ylläoleva
Salmiakin lisäksi toin tuliaisiksi myös ruisleipää. Kolme isoa pakettia.
Seuraavaksi taitaakin olla Parisuhde, ukosuomalaisuus ja ruisleipä -postauksen vuoro. Kävimme nimittäin äsken seuraavan keskustelun:
T (toiveikkaana): Sä et ota nyt leipää?
L: Totta kai otan!
T: Höh.
:D
Jos olet ulkosuomalainen, onko tuttua? Ja jos asut Suomessa - tiedätkö, mitä ruokia kaipaisit Suomesta eniten, jos nyt muuttaisit ulkomaille?
Haha, onneks mä oon saanut syödä salmiakkini ihan yksin ;)
VastaaPoistaOot selkeästi valinnut miehesi hyvin ;)
Poistakaipaisin värikkäitä turkinpippureita, Fazerin suklaata, suomalaista suodatinkahvia, hapankorppuja ja ruisleipää :) Välillä myös olisi kivaa, jos löytyisi esimerkiksi kermaviiliä, dippijauheita tai ruoka/kuohukermaa kaupasta, mutta se nyt ei ole mikään välttämättömyys. Ja niin suomalainen maito ja pullovesi! Lisäksi kaipaan runsaita buffet -aamiaisia =)
VastaaPoista