Vappuviikonloppu Liverpoolissa


Voihan Euroviisut sentään. Monikansallisessa perhetaustassa on monen muun plussan lisäksi sekin hyöty, että urheilukisoissa, kulttuuriskaboissa ja muissa vastaavissa todennäköisyys 'oman maan' voittoon on ainakin kaksi - ja mun kohdalla kokonaiset neljä - kertaa tavallista korkeampi. Tämän vuoden Viisuissa sekä Suomi, Viro että poikkeuksellisesti myös Kreikka tippuivat kuitenkin reestä jo seminifinaalivaiheessa, joten kohdensin kaiken kannustukseni Venäjälle (okei, ja tietysti myös ikisuosikkilleni Italialle, ja nykyiselle kotimaalleni Britannialle, ja niille parille valtiolle, jotka olivat lähettäneet kilpailuun oikeasti hyvän biisin... but you get the point). Suureksi riemukseni Venäjän Sergei Lazarev onnistuikin voittamaan eurooppalaiset katsojat puolelleen ja oli yleisöäänestyksen ykkönen. Tuomaristoäänet kuitenkin tiputtivat hänet kokonaiskisassa kolmanneksi, ja yllättävän usean maan tuomarit jättivät hänet kokonaan pisteittä. Oli myös ikävää, joskaan ei erityisen yllättävää, että Venäjän ja Ukrainan tuomaristot vaihtoivat keskenään nolla pistettä, vaikka ukrainalaiset äänestivät Venäjän ensimmäiselle ja venäläiset Ukrainan toiselle sijalle. Alun perin tuomaristojen tarkoituksena oli vähentää poliittisen äänestämisen merkitystä, mutta nyt ne näyttävät vain lisäävän sitä. Eikö itse musiikilla ole enää mitään väliä? 

Ei ehkä Euroviisuissa, mutta muualla varmasti, ja harvassa paikassa enemmän kuin Liverpoolissa. Englantilainen merenkäyntikaupunki tunnetaan tietysti ennen kaikkea The Beatlesista, joka taitaa edelleen olla kaikkien aikojen menestynein yhtye, mutta sen suojista maailmalle on ponnistunut myös liuta muita tunnettuja artisteja, Frankie Goes to Hollywood!:sta Atomic Kitteniin. Kaupunki on musiikkiperinnöstään ymmärrettävästi ylpeä, ja Liverpoolissa on edelleen sen kokoon nähden huomattavan paljon levy-yhtiöitä ja keikkapaikkoja.

Lähtiessäni viettämään pitkää vappuviikonloppua Liverpoolin suunnitelmissani olikin ennen kaikkea tutustua kaupungin musiikkiskeneen ja erityisesti The Beatlesin tarinaan. Olin teini-ikäisenä aivan onnessani saadessani äidiltäni lahjaksi kokoelman bändin hittejä, ja 13-vuotiaan Lizan soittoäänenä pysyi pitkään I Wanna Hold Your Hand, vaikka suurin Beatles-suosikkini taisikin olla vanhempieni vinyylikokoelman seasta sattumalta löytämäni For No One. Olen siis ollut pienimuotoinen Beatles-fani jo pienestä pitäen - vaikka kukapa ei Beatleseista tykkäisi?



No, esimerkiksi poikaystäväni, joka ilmoitti suoraan, että "ihan ok -kategoriaan" (?!) kuuluvan bändin historian jäljittäminen pitkin Liverpoolin lähiöitä ei ihan vastannut hänen mielikuviaan kivasta viikonloppulomasta. Paulin, Johnin, Ringon ja Georgen lapsuudenkotien bongailu ja the Beatles Story -näyttelykeskuksen fiilistely jäivät siis toiseen kertaan, mikä ei loppujen lopuksi oikeastaan harmittanut edes minua - Liverpoolissa kun riittää katsottavaa ja tehtävää jopa ilman Beatlesia. 



Aloitimme puolen miljoonan asukkaan kaupunkiin tutustumisen Royal Albert Dockilta, joka on lisätty Unescon maailmanperintökohteiden listalle ainutlaatuisen arkkitehtuurinsa vuoksi - huomio, Unesco-bongarit! Upeiden maisemien lisäksi alueelle kannattaa tulla myös museoiden vuoksi: täältä löytyvät niin meidän väliin jättämämme Beatles Story kuin myös liuta muita museoita. Me kiersimme niistä kolme yhden iltapäivän aikana, mikä oli ehkä vähän liikaa, mutta kaikki kolme olivat kyllä käymisen arvoisia. 


Maritime Museum valottaa Liverpoolin historiaa kaupungille paljon vaurautta tuoneen merenkulun kuninkaana (ja pitää sisällään myös erittäin suositulta vaikuttaneen Titanic-näyttelyn, epäonnisen laivan rakennuttanut varustamo kun piti päämajaansa Liverpoolissa). Merenkäyntiin liittyi myös International Slavery Museum, jonka sekava järjestely ei kuitenkaan valitettavasti tehnyt tärkeälle aiheelle täyttä oikeutta ainakaan tiukalla aikataululla kierrettynä. Viimeisimpänä mutta kenties vaikuttavimpana museokohteenamme oli modernin taiteen Tate Liverpool, jossa tutustuimme peruskokoelmiin ja kiersimme Matisse-näyttelyn. Matisse tuntuu olevan tämän kevään taideteema, sillä osuimme sattumalta hänen näyttelyynsä myös alkukeväällä Pariisissa, ja itse olin ihaillut hänen teoksiaan vielä paria viikkoa aiemmin New Yorkin MoMassa.



Museoiden lisäksi ohjelmassamme oli myös kaksi katedraalia. Liverpoolin anglikaaninen katedraali on Euroopan suurin anglikaaninen kirkko, mutta henkii koostaan huolimatta lämmintä ja rauhallista tunnelmaa. Vaikka katolinen katedraali ei olekaan yhtä iso, ei valkoista, kukkulalla sijaitsevaa kirkkoa voi olla huomaamatta - kyseessä on arkkitehtuuriltaan ehkä erikoisin katolinen kirkko, jossa olen koskaan käynyt. Todella vaikuttava!



Muuten keskityimme tapojemme mukaisesti ihan vain kulkemaan kaupungilla ilman sen suurempia suunnitelmia. Koko viikonlopuksi oli luvattu rankkasateita, mutta todellisuudessa saimme nauttia auringosta, joten otimme tilaisuudesta vaarin ja istuskelimme muutaman tunnin kuuluisan One Liverpool -ostoskeskuksen katolle rakennetussa puistossa. 



Käytimme hyödyksemme myös kaupungin kattavaa ja edullista ravintolatarjontaa. Vaikka airbnb-kämpässämme oli ruoanlaittomahdollisuus, emme hyödyntäneet sitä kertaakaan mihinkään teenkäyttöä monimutkaisempaan. 



Majapaikkamme ansaitsee muuten ehdottomasti erityismaininnan. Päätimme ensimmäistä kertaa ikinä vuokrata Airbnb:n kautta asunnon sijasta huoneen, ja jännitimme vähän etukäteen, miten reissu tulisi sujumaan - emmehän tuntisi olevamme isännille vaivaksi? No, emme todellakaan tunteneet. Ensiksi, isäntinämme toimi todella kiva, ystävällinen ja vieraanvarainen nuori pariskunta. Toiseksi, talo oli niin iso, ettemme aina edes tienneet, oliko isäntäväki kotona vai olimmeko talossa kahdestaan. Mikä kivointa, talon ruokapöydän virkaa toimitti käytössä oleva pingispöytä - how cool is that?





PS. Kirjoitin tätä postausta minkäs muunkaan kuin Beatlesin tahtiin. Let it be -kappaleen kohdalla kuulin viereisessä huoneessa työskentelevän poikaystäväni yhtyvän kertosäkeeseen. Ehkä siis kuitenkin vähän parempi kuin ihan ok :)?

Kommentit

  1. Beatles on minustakin ihan ok, mutta ei päsäytä. Toki kun kohta 30 vuotta musiikki on ollut pelkkää skeidaa, niin siihen verrattuna kaikki, mikä on tehty ennen 1985 on huippusävellys. Minä olen tehnyt A-luokan Beatles-mokan, kun kävin EMI:n studiolla Abbey Roadilla Lontoossa, enkä katsonut, missä se kuuluisa suojatie on.
    Liverpoolissa olisi kiva käydäja senkin kanssa olin tehnyt niin, että Manchesterissa olen käynyt, mutta Liverpoolissa en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, en tied lohduttaako, mutta mä olen asunut Lontoossa kohta viisi vuotta ja en ole vielä kertaakaan edes käynyt tuolla Abbey Roadilla.. taas hyvä esimerkki siitä, miten lähellä oleviin nähtävyyksiin suhtautuu usein eri tavalla kuin kaukaisempiin. Mun mielestä Manchesterissa ja Liverpoolissa oli samantyylinen, hauska tunnelma - eli jos tykkäsit ensimmäisestä, tykkäät varmaan Liverpoolistakin! :)

      Poista
  2. Naurattaa tuo poikaystävän kommentti ok-kategoriasta ja Beatlesin jäljittämisestä pitkin lähiöitä. 😄 Onneksi teillä oli kiva viikonloppu ja ehditte kyllä hurjan paljon nähdä tuossa ajassa!

    Meillä on tähän mennessä käynyt hyvä tuuri Air bnb huoneiden kanssa. Tavattu kivoja ihmisiä ja saatu hyviä vinkkejä kaupungille ja ravintoloihin!

    T. Titta & Thomas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiva etten ollut ainoa, jota poikaystävän kommentit hauskuuttivat :P Me ollaan kanssa oltu hurjan tyytyväisiä Airbnb:n yleisesti, ja tän jälkeen kynnys vuokrata huoneitakin on huomattavasti matalampi! :)

      Poista
  3. Oliko Beatlesien kämpät 'pyhiinvaelluskohteita'? Se Beatles musiikkishow Lontoossa on muuten hyvä. Erinomainen bändi eikä turhia selityksiä vaan pelkkää musiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne ainakin tosi suosittuja käyntikohteita, ja kuuluvat kansanperintöä suojelevan National Trustin alle: http://www.nationaltrust.org.uk/beatles-childhood-homes/features/inside-the-childhood-homes-of-the-beatles :) Kiitos vinkistä, oonkin jo pitkään suunnitellut käyväni katsastamassa sen musikaalin, joten kiva kuulla että toimi!

      Poista
  4. Merimuseo Titaniceineen kiinnostaisi jos tuonne joskus päädyn. Kirkko on kyllä aika erikoisen näköinen. Pitäisi varmaan josksu testata tuo Airbnb majoitusmuotona, ei ole vielä tullut testattua ja jotenkin aristelen ajatusta. Osaamatta oikein perustella että miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Making kyllä jännittäisi mennä Airbnb:n yksinään, vaikka siihen ei varmaankaan olisi mitään syytä. Ekaa kertaa kokeilin palvelua ystävän kautta, ja sen jälkeen poikaystäväni on hoitanut varaukset ja loppusiivoukset, mikä on auttanut jännitykseen!

      Poista
  5. Mulle Beatles menee myös ihan ok kategoriaan :D Onhan niillä ihan hauskoja ja kivoja lauluja, mä vaan tykkään vähän raskaammasta rockista :)
    Mulle Liverpool oli aika vieras ennen tämän jutun lukemista, mutta mukavan kuuloinen kaupunki tuo on. Voisi hyvin käydä siellä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo, Beatles ei oo ihan hirveän raskasta :P Mutta kaupunkia voin suositella kaikille, musiikkimausta riippumatta! :)

      Poista
  6. Minullekin Liverpool on ollut täysin tuntematon kaupunki - jalkapalloa lukuunottamatta. Se tosin ei taida kertoa itse kaupungista vielä mitään :) Ja Beatles. Kai se minullakin menee tuohon ok-luokkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos liverpoolilaisilta itseltään kysyy, niin jalkapallo on varmasti monen mielestä musiikkia tärkeämpi kuuluisuuden aihe, hahah! Mutta siis mitä, mä luulin, että Beatles-fanitus on suunnilleen sadan prosentin tasolla, mutta ilmeisesti ei :).

      Poista
  7. Harmi ettet päässyt pyhiinvaeltamaan Beatlesin perässä, mutta mukavalta reissultahan tuo vaikuttaa noin muutenkin. Enpä tiennyt, että Liverpoolissakin on maailmanperintökohde. En sinäänsä niitä bongaile, mutta mielelläni vierailen, jos tielle osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä löytyy joskus yllättävistäkin paikoista :) Liverpool sai statuksen aika vastikään, vuonna 2004, ja vuodesta 2012 se on ollut World Heritage Sites in Danger -listalla, ilmeisesti alueelle suunniteltavien rakennustöiden vuoksi - kannattaa siis käydä katsomassa, jos olet tuolla suunnalla! :)

      Poista
  8. Churroja Liverpoolissa, ei ensimmäiseksi tulisi mieleen.
    Titanic-museo sopisi joskus pariksi tulevan syyskuun vierailullemme Halifaxiin, jossa on kuulemma haudattuna paljon Titanicin uhreja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahaha, joo, ei mikään perinteisin liverpoolilainen ruoka - mutta emme voineet vastustaa kiusausta, kun sattumalta näimme churro-mainoksen! :)

      Poista
  9. Kesällä ajateltiin tehdä perheen kanssa roadtrip täällä UK:ssa ja Liverpool voisi olla sellainen yhden yön pysähdys, joten sopivan ajankohtainen postaus :) // Sir Bizler

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oli hyödyksin- jään odottamaan teidän postausta aiheesta! :)

      Poista
  10. Beatles <3 Liverpoolissa olisi kyllä kiva päästä käymään, siellä näyttää olevan monta mielenkiintoista kohdetta, saisinkohan houkuteltua perheen jalkapallon varjolla? ;)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, etten ole yksin euroviisuhuumani kanssa! Toukokuu on myös tämän lauluskaban takia yksi suosikkikuukausiani. Tänä vuonna vaan kaikki esitykset tuntuivat valitettavan heikoilta, yhtäkään suosikkia ei oikein noussut. En muuten tiennytkään, että sulla on noin värikkäät sukujuuret, mielenkiintoista!

    Harmi, että orjuusmuseo oli sekava. Aiheena kuitenkin mielenkiintoinen ja tosi tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, jes, toinen viisuseuraaja! :) Joo, oon samaa mieltä biisien tasosta, ja mun mielestä sama trendi on jatkunut jo muutaman vuoden - jos vertaa vaikka 2000-luvun alun esityksiin (joo-oo, oon seurannut viisuja pienestä pitäen :P), jolloin mukana oli Every Way That I Can:in ja Wild Dancesin kaltaisia hittejä, viime vuosin valikoima tuntuu väkisinkin vaisulta.

      Joo, äärimmäisen tärkeä aihe, jolle olisi pitänyt varata enemmän aikaa - postauksen kuvaus ei todellakaan tehnyt sille oikeutta, kannattaa siis ilman muuta käydä tsekkaamassa, jos/kun päädyt tuonne suunnalle! :)

      Poista
  12. Toi on aina luksusta kun huomaa säätiedotusten olleen noin päin väärässä!

    VastaaPoista
  13. Liverpool, miksipä ei! En tunne Beatlesin tuotantoa kovin hyvin, mutta ehkä olisi jo aika tutustua vähän paremmin, ja Liverpoolissa kiinnostus varmasti viimeistään heräisi. Positiivisia Airbnb- kokemuksia olen kuullut viime aikoina niin monta, että pitäisi jo itsekin testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Liverpoolissa jos missä on hyvä tutustua Beatleseihin! Ilmeisesti juuri toi (meillä tällä kertaa väliin jäänyt) The Beatles Experience sopii hyvin niin vanhoille kuin uusillekin Beatlesin ystäville. :)

      Poista
  14. En mäkään olisi varmaan jaksanut lähteä Beatlesien jäljissä kulkemaan, mutta muuten olisi mielenkiintoista tutustua Liverpooliin. Jotenkin tuntuu, että se on oikein sellainen perinteinen englantilainen kaupunki. No, jos sitä pääsisi edes Lontoossa käymään ensimmäistä kertaa joskus, niin voisi sitten suunnitella vähän pidemmälle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo, Lontoo on hyvä paikka aloittaa Britteihin tutustuminen - mutta Liverpool sopii hyvin vaikka seuraavaksi kohteeksi! ;)

      Poista
  15. Täällä yksi Beatles-fani. Beatles soi paljon myös meidän häissä. Mutta ehkä nuo lapsuudenkodit jäisi meilläkin toiseen kertaan, ihan niin isoja faneja ei olla. En oo käynyt vielä edes Lontoossa, mutta sitten kun joskus sinne suuntaan eksyn, niin haluaisin kyllä kokea myös muita kaupunkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Beatles sopii kyllä häihin tosi hyvin! Ainakin, jos molemmat osapuolet tykkäävät siitä :P Lontoon-reissuun kannattaa ehdottomasti yhdistää retkiä myös muihin kaupunkeihin ja tietysti englantilaiselle maaseudulle - junayhteydet toimii täällä aika hyvin, joskin on yleensä suht. kalliita.

      Poista
  16. Tämäpä oli hauska sattuma, koska juuri eilen ystäväni kanssa puhuttiin Liverpoolista. Itse en ole siellä koskaan käynyt, joten oli kiva päästä katsomaan kuviasi sieltä.

    Minullakin on vaan ihania kokemuksia Airbnb:stä. Viime kesänä oltiin Suomessa Kristiinankaupungissa vanhassa maalaistalossa puolikuuron mummon yläkerrassa :). Oli ihan huippu kokemus. Viereissä talossa asui sitten mummon tytär ruotsalaisen miehensä kanssa, ja he kertoivat meille uskomattomia tarinoita nuoruudestaan. Pihapiirissä tepastelivat kanat, joiden munista täti valmisti meille aamupalaksi munakasta ja räiskäleitä, ja räiskäleiden kanssa oli luomumansikoita omasta penkistä. Ihan huippua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sattuipa hauskasti! :) Ja ooo, teidänkin Airbnb-kokemus kuulostaa aivan superkivalta! Ja vitsi, mikä aamiainen, nami. Menenkin etsimään sun blogista tarkempaa kuvausta kyseisestä majapaikasta! :)

      Poista
  17. Saanko mä kommentoida vaan Euroviisuja? Mä olin meinaan niin pettynyt tuohon poliittiseen äänestämiseen ja nimenomaan siihen, miten tuomariäänet oli juuri niin poliittisia kuin olla ja voi.
    En itse välitä Beatlesin musiikista, joten en välttämättä itsekään olisi kovin kiinnostunut vaeltamaan heidän jalanjäljissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No saat! Mä oon katsonut Euroviisuja ihan pienestä pitäen, ja nyt tuli ekaa kertaa sellanen fiilis, etten välttämättä jaksa vaivautua ensi vuonna. Ei pelkästään tämän vuoden tuomariäänten vuoksi, mutta ne oli siinä kyllä isossa osassa. Ei kuitenkaan olla ilmeisesti ainoita pettyneitä, koska change.orgissa on tulosten tarkistamista vaativa ja viisujen poliittisuutta vastustava aloite, jonka on allekirjoittanut jo melkein 400 000 ihmistä :o.

      Poista
  18. Kyllä minullekin kelpaisi musiikillinen Liverpool matka ja varsinkin Beatlesin tahtiin. Kaikki hehkuttaa airbnb huoneistoja. Pitää kyllä itsekin joskus kokeilla. Tai no Italian majoitusta etsiessä taisin käydä sielläkin etsimässä mutta sopivaa ei löytynyt.

    VastaaPoista
  19. Olipa kiva päästä kanssasi Liverpooliin, jonne ei muuten tulisi mentyä.

    Englannissa kohteinamme ovat aina pikkukaupungit kansallispuistojen lähellä, isot kaupungit eivät sytytä. Ja se Beatleskin on "ihan ookoo". :)

    VastaaPoista
  20. Minä lähdin tänä vuonna nukkumaan kesken pisteiden laskun. Systeemi oli jotenkin niin sekava ja vei aikaa, etten jaksanut valvoa.

    Liverpoolista minulle tuli mieleen Beatlesin ja Titanicin lisäksi myös jalkapallo. Senkin perässä monet matkustavat. Kaupungista on siis moneksi, ja kuten sinun tekstisi osoitti, se toimii matkailukohteena ihan omana itsenäänkin, ilman näitä kuuluisia pyhiinvaelluskohteita.

    VastaaPoista
  21. Jes, kiitos! Liverpooliin muuttanut kaveri on vähän houkutellut sille suunnalle, joten tietoisku tuli tarpeeseen, itse kun en tiedä koko paikasta oikein mitään. Ja itseltänikin on myös se Lontoo vielä näkemättä... UK-kiertuetta odotellessa. :)

    VastaaPoista
  22. Liverpoolin arkkivihollisen Manchester Unitedin elinikäisena kannattajana Liverpool on minulle ihan täsyin vierasta maaperää... ja varmaan sellaisena tulee pysymäänin :-) Viehättävän oloinen kaupunki tosin :-)

    VastaaPoista
  23. Liverpool: Beatles, jalkapallo ja Royal Liverpool Golf Course. Siinä olisi kolme syytä itsellä matkustaa Liverpooliin.

    VastaaPoista
  24. Näyttääppä Liverpool kivalta ja monipuoliselta kaupungilta. En ole mikään Beatles-fani, mutta kyllä tuonne voisi muutenkin matkustaa :)

    VastaaPoista
  25. Taas opin jotain uutta! Enpä ole tullut ajatelleeksi, että Liverpool olisi kiinnostava turistille. Minulla ei ole ollut mitään mielikuvaa kaupungista. Beatles oli olennainen osa lapsuuttani: veljeni fanitti ihan täysillä, mikä tarkoitti, että omakotitalon yläkerta raikasi Beatlesiä. Se lähes traumatisoi minut, ja jos bändi soi vaikka autoradiossa, vaihdan kanavaa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)