Catanian-loman seitsemän kohokohtaa

Hurjan reissukevään toistaiseksi viimeisin matka suuntautui toukokuiseen Cataniaan, Sisilian toisiksi suurimpaan kaupunkiin. Ihastuimme Sisiliaan jo pari vuotta sitten, kun vietimme viikon saaren pääkaupungissa Palermossa, mutta tästä sekä jokaiseen Italian-lomaan automaattisesti liittyvistä erittäin korkeista ennakko-oletuksista huolimatta Catania onnistui yllättämään meidät positiivisesti. Listaan tässä postauksessa seitsemän asiaa, jotka tekivät lomastamme erityisen ihanan.

1. Yleinen tunnelma


Catanian, kuten muunkin Italian, erityistä tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi. Minulle se alkaa italian kielestä. Olen innoissani jo päästessäni lentokentällä kysymään reittiohjeita turistineuvonnan mieheltä ja aikatauluja bussikuskilta. Joka kerta, kun joku kehuu italiaani ja kysyy, miten ihmeessä puhun kieltä niin hyvin, meinaan pakahtua ylpeydestä, vaikka tiedänkin, että kyse on ennen kaikkea italialaisesta kohteliaisuudesta. 

Kohteliaisuuksia ja kohteliaisuutta ei täällä muutenkaan pantata. Kun kysyn konduktööriltä juna-asemalla neuvoa siitä, missä kannattaisi lounastaa, tämä kehottaa meitä hyppäämään oman autonsa kyytiin ja kuljettaa perille lempiravintolaansa. Tällaisia juttuja osaa arvostaa, puhuipa kieltä tai ei, ja italiaa lähinnä kohteliaisuustasolla (pun intended) osaava poikaystävänikin on aivan ihastunut sekä maahan että kauniiseen lomakaupunkiimme.


2. Airbnb-asuntomme






Yksi Airbnb-asuntojen parhaista puolista on se, niiden avulla voi päästä kurkistamaan maailmaan, joka ei hotellivieraille välttämättä avaudu. Tällä kertaa majoituimme tyypillisessä etelä-italialaisessa yksiössä, paikallisten keskellä.

Kyseessä oli katutasossa sijaitseva ja suoraan vilkkaalle kadulle avautuva asunto, jossa ei ole eteistä eikä liioin porttikonkeja tai rappukäytäviä. Paikallisten tapaan pidimme samalla ikkunan virkaa toimittavaa ovea asunnolla ollessamme auki, mikä loi hauskan tunteen siitä, että olimme kaupungilla silloinkin kun olimme sisällä. Ruokapöydästä olisi melkein yltänyt koskemaan kadulla ohi kulkevia ihmisiä, ja hedelmäkärrykin pysähtyi suoraan oven - ja samalla myös keittiömme - eteen. 

Napolissa tällaiset asunnot tunnetaan nimellä basso, matala, mutta meidän yksiömme oli kaikkea muuta. Lisää tilan tuntua asuntoon toi yksiön takaosaan rakennettu parvi, joka toimitti makkarin virkaa ja jonne kiivettiin kapeita ja jyrkkiä tikapuita pitkin.

En halua idealisoida bassoja tai ylipäätään sitä, että ihmiset joutuvat asumaan ahtaasti. Tästä huolimatta on pakko mainita, että asuinmuoto tuntui ruokkivan yhteisöllisyyttä. Ohikulkijat pääsivät halutessaan kurkistamaan ihmisten olohuoneisiin, ja ystävät pysähtyivät kauppamatkoillaan toistensa oville vaihtamaan muutaman sanan. 

Meidän kadullamme kaikki tuntuivat tuntevan kaikki, ja naapurit alkoivat moikkailemaan myös meitä nopeasti. Lomailijat otettiin muutenkin hyvin vastaan, vaikka kyseessä ei todellakaan ole mikään turistialue (tai ehkä juuri siksi?). Naapurin rouva esimerkiksi tarjosi pyykkipäivänä käyttöömme oman asuntonsa pyykkinaruja, ja kadulla seissyt naapurimies taas kiiruhti eräänä iltana ilmoittamaan sisällä olleelle poikaystävälleni 'Viene la tua ragazza!' bongattuaan minut kauppakassin kanssa tien päästä. Hassua, mutta - taas kerran - erittäin ystävällistä.

3. Kaupungin kaduilla vaeltelu



Viimeaikaisista postauksistani voi saada sen kuvan, ettei me muuta lomilla tehdäkään kuin kävellään päämäärättömästi kadulta toiselle. Mutta jos kadut ovat tällaisia, kuka voisi vastustaa kiusausta?

4. Ruoka





Ruoka on yleensä yksi jokaisen Italian-matkamme kohokohdista, ja niin tälläkin kertaa. Sisilian erikoisuuksia ovat ns. risottopallot, arancinit (kuvassa), joita söimme lähes joka päivä. Catanian alue on erityisen tunnettu myös pistaaseistaan, joita saa muodossa kuin muodossa. Yleensä syön Italiassa pelkästään sorbettojäätelöä, mutta täällä oli pakko pyytää joka kerta mukaan myös yksi pistaasipallo.

Saarella ollessa ei myöskään liene yllätys, että meriruokia on ravintoloiden listoilla paljon ja että ne ovat superhyviä. Yllättävää sen sijaan oli se, miten edullista kaikki on: esimerkiksi yhtenä iltana hienossa ravintolassa tilaamani pasta carbonara maksoi 2,50 euroa (!!!).

5. Ferrovia Circumetnea





Etna, Euroopan ainut toimiva tulivuori, kohoaa Catanian taustalla majesteetillisen ja jopa pelottavan näköisenä. Kaupungista tehdään paljon suhteellisen kalliita retkiä sen rinteille, mutta jos budjettimatkailu tai paikallinen meininki kiinnostavat, kannattaa lähteä tutustumaan tulivuoreen Ferrovia Circumetnealla. Piskuinen ja yksiraiteinen rautatie kulkee nimensä mukaisesti - Circumetnea tarkoittaa Etnan kiertävää - Cataniasta tulivuoren rinteitä pitkin toisella puolella sijaitsevaan Giarre-Ripostoon asti. Se pysähtyy matkan varrella lukuisissa pienissä tulivuorikylissä ja -kaupungeissa, joihin on muuten erittäin vaikea päästä, ja on siksi erityisesti paikallisten asukkaiden suosiossa. 

Reissu suloisen vanhanaikaisella junalla kestää pysähdyksittä kolme tuntia, mutta jos vuoristokaupunkeja haluaa tutkia tarkemmin, kannattaa matkaan varata koko päivä. Me pysähdyimme Etnan kaupungeista kenties kuuluisimmassa, Randazzossa, ja täällä tapasimme myös alussa mainitsemani superystävällisen konduktöörin (jonka voi muuten bongata yllä olevasta, junan ikkunasta napatusta kuvasta!).

6. Parco Archeologico di Catania



Missä tahansa muualla tämä kuuluisi koko maan päänähtävyyksiin. Italiassa tämä on vain yksi monista huikeista Antiikin ajan aarteista, joten parituhatta vuotta vanhan amfiteatterin käytävillä saa kulkea omassa rauhassa. Ihan uskomaton paikka.

7. Rannikko





Toukokuu ei tänä vuonna ollut Cataniassakaan niin lämmin, että olisin uskaltautunut uimaan - mutta toinen toistaan kauniimmilla rannoilla aaltojen suhinaa kunnellessa vietetty aika on silti jäänyt mieleeni yhtenä koko matkan kohokohdista. Sea, sand and sun - kelpaa.

Niin ihanaa kuin matkustelu onkin, huomattavan kiireinen reissukevät on vaatinut veronsa matkaväsymyksen muodossa. En voi melkein uskoa, että sanon näin, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, ettei tuleville viikoille ole varattuna mitään reissuja. Nyt on aika keskittyä täysillä Lontooseen - ja fiilistellä Cataniaa, jonne lähtemistä voin suositella lämpimästi ihan kaikille.

Oletko käynyt Cataniassa tai muualla Sisiliassa? Onko matkaväsymys sinulle tuttua?

Kommentit

  1. Sisilia on käynyt mielessä useasti lähiaikoina, ja tämä vinkki lisäsi matkakuumetta saarelle! Oh, ja mikä hintataso... : ) ***sateenmuru***

    VastaaPoista
  2. Oi että, ihana tuo AirBnB-asunto! Ihan huikeeta ihailla kaupungin menoa omasta keittiöstä käsin. AirBnB:n kautta on tosiaankin päässyt tutustumaan kulttuureihin niin ihanan läheltä ja ihan eri tavalla kuin hotelleista.

    Italiassa olen käynyt vain kerran (Rooma ja Pompeii), mutta kiinnostaisi ehdottomasti matkustaa uudelleen. Antiikin aikakauden rauniot ovat todella kiinnostavia ja niitä löytyy aivan joka puolelta. Sisilia olisi todella kiinnostava kohde.

    VastaaPoista
  3. Sisilia on itsellä haaveissa - olen ihastunut sikäläisiin viineihin. Ihania kuvia ja tunnelmia!

    VastaaPoista
  4. En ole käynyt, mutta mulla oli pari vaihtarikaveria Cataniasta. Siinä oli italialaiset ylpeitä kotisaarestaan, voi hyvän tähen :D Etna oli maailman paras asia ja toki italialainen ruoka ainoaa syötävää. Pitäähän se uskoa. Ihana tuo teidän kämppä ja hauska idea tuo yhteisöllinen etuovi!
    Muutaman kerran olen airbnb:tä kokeillut, mutta ei siinä ainakaan vielä ole päässyt kosketuksiin paikallisten kanssa, vaikka samoissa rappukäytävissä onkin asuttu. Ehkä pitäis just kokeilla tuota Italiassa :)

    VastaaPoista
  5. Me kävimme Sisiliassa viitisen vuotta sitten, emme kuitenkaan tuolla Cataniassa. Kuulostaa kyllä ihanalta tuo yhteisöllisyys tuossa asumisessa. Ihanaa, että myös teitä alettiin tervehtiä pian.

    VastaaPoista
  6. Sisilia itsellä vielä haavelistalla, vaikuttaa kyllä tämänkin perusteella aivan ihanalta paikalta <3

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan käynyt Sisialiassa mutta tahtoisin kyllä mennä. Juuri tuollainen vähän rapistunut mutta rento ja ystävällinen ympäristö on sitä, mitä kuvittelisinkin siellä olevan. Airbnb:stä voi kyllä tehdä löytöjä niin kuin tekin nyt! Ja arancinit on niin hyviä! :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä se "kallis retkikin" Etnan huipulle oli ihan hintansa arvoinen :-)

    VastaaPoista
  9. Näyttää ihanalta! Reissukuume Italiaan alkaa kasvaa kummasti tällaisia juttuja lukiessa :D Hauska yksityiskohta nuo ovet, taatusti lisäävät yhteisöllisyyttä! Täytyy kyllä pian päästä itsekin kokeilemaan airbnb:tä.

    VastaaPoista
  10. Mahtava konduktööri! :D Hymyilytti koko postauksen loppuun asti. Ja herttinen mikä hinta siinä ruoalla! Mä haluan tuonne, heti. NYT.

    VastaaPoista
  11. Sisilia on vielä käymättä, mutta kiinnostus lähteä sinne olisi kova. Toivottavasti mahtuu lähivuosien kohdelistalle :) Päämäärätön haahuileminen pitkin kaupungin katuja on just parasta ajanvietettä. Voi fiilistellä kaikkea kaunista ympärillä, pysähdellä ihmettelemään ja herkuttelemaan ja vaan nauttia elämästä.

    VastaaPoista
  12. En ole itse käynyt Sisiliassa, mutta kuulostaa ihanalta paikalta :) Varsinkin nuo ruoat kuulostavat taivaallisilta! Upeita kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
  13. Näyttipä hyvältä. Pitäisi kai tuolla etelä-Italiassakin. Nyt kun olemme pysytelleet Rooman yläpuolella. Tosin on aika vaihtaa maata ja ensi vuonna ottaa kohteeksi joku muu Välimeren maa. Tuo ruokapuoli näytti hyvältä ja mielenkiintoiselta. Ja mikä hinta! Airbnb epäilyttää vaikka olemme puhuneet, että miksei vuokrata taloa tai huoneistoa jostakin joskus lomallamme.

    VastaaPoista
  14. Italia <3 Muutama vuosi sitten kävimme Sisiliassa joka oli pitkään haaveena, tykkäsin! Palermo jäi näkemättä ehkä sinne vielä...

    VastaaPoista
  15. Sisilia on myös mulla toistaiseksi käymättömien kohteiden listalla. Pitääkin laittaa nämä vinkit varmaan talteen tulevaisuuden varalle. Ihanasti välittyy saaren tunnelma näistä kuvista!

    VastaaPoista
  16. Ihana tuo asunto! Antaa aivan erilaisen sävyn lomalle, kun saa asustella paikallisten keskellä ja olla osa yhteisöä :)
    Reissuväsymys on kyllä tuttua, ja etenkin se ähky kun on nähnyt ja kokenut niin paljon, että ei vaan enää jaksa. Silloin on ihan parasta olla tekemättä hetken aikaa yhtään mitään!

    VastaaPoista
  17. Hanneli / duunireissaaja8. kesäkuuta 2016 klo 17.09

    Käytiin häämatkalla aika monta vuotta sitten Sisiliassa. Matkustamisen tajua ei silloin vielä ollut, ja arkailtiin vähän turhan paljon koko ulkomailla olemista. Oltiin niin kovin nuoria ja kokemattomia. Etnalla käytiin ja vielä samana iltana katsottiin sen purkautumista hotellihuoneen parvekkeelta.

    VastaaPoista
  18. Matkaväsymys on minulla hyvin usein päällä reissun loppuvaiheessa ja kotiin tulemisen jälkeen alkaa kotikyllästyneisyys ja uuden matkan suunnittelu. Sellainen on elämän rytmi minulla. Minä olen asunut bassotyyliin Kaliforniassa ja jopa nukkunut ovet auki. Päinvastoin kuin voisi rikossarjoista kuvitella, elämä oli täysin turvallista sillä tavalla. Kerran olin laittanut vuokrarahat pöydälle ja itse nukahtanut. Vuokraemäntä tuli sisään, vei rahat, eikä herättänyt minua.

    VastaaPoista
  19. Minunkin mielestä tuo asunto oli ihan huippu! Kuulostaa tosi mukavalle paikalle jossa pääsee näkemään vähän sitä "oikeaa elämää" joka ainakin minulle on tärkeää matkoilla.

    VastaaPoista
  20. Viime Italian matkan jälkeen päätettiin, että seuraavalla kerralla lähdetään Sisiliaan, milloin se seuraava kerta sitten onkin. Ihanalta kuulostaa tosiaan tuo asunto, meikäläisen yksityisyyden kaipuuta varmaan koeteltaisiin, mutta ainakin pääsisi paremmin osaksi paikallista elämää.

    VastaaPoista
  21. Todella kiva asunto :)! Juuri persoonallisuuden ja paikallisen fiiliksen takia tykkään itsekin käyttää Airbnb:tä. Kadulle suoraan avautuvissa asunnoissa on omanlaista kivaa tunnelmaa. Näyttää myös kauniilta paikalta ja uskoisin viihtyväni noilla kiehtovilla kaduilla.

    VastaaPoista
  22. Tosi houkutteleva postaus! Tuli heti ikävä Sisiliaan! Viimeksi olin pari vuotta sitten - hieno saari - ja palaan. Cataniakin on näkemättä ;)

    VastaaPoista
  23. Oi, oma matka Toscanaan alkaa parin viikon päästä, tämä kyllä herätti matkakuumetta taas - vaikka ihan eri puolella maata onkin. Matkaväsymys on mulla pahimmillaan päivää ennen lähtöä, jolloin tuntuu, että olispa kiva jäädä vaan kotiin. Ja toisaalta heti kohteeseen saavuttua, kun on ihan ryytynyt reissaamisesta, ja haluaisi vaan kotiin :-). Mut kyl se sit siitä, kun nukkuu yön yli!

    VastaaPoista
  24. Tosi kiva postausidea! Tuo AirBnb oli aivan huippu, näki suoraan kaupunkilaisten yhteiseen olohuoneeseen ikkunasta. Kuvien perusteella näytit sopivan hyvin porukkaan :-)

    VastaaPoista
  25. Tuolla päin Italiaa en olekaan koskaan vielä käynyt, mutta tästä aisti ihanasti tuon fiiliksen miksi tuolla viihtyy. Ja todella viehättävän oloinen tuo AirBnb majoitus, huippu!

    VastaaPoista
  26. Oi ihana Italia <3 Sisilia ei ole tuttu, mutta ihan varmasti sinnekin joskus! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)