Viikko Madeiralla



Kirjoitan tätä paksuun villapuseroon kietoutuneena, päivän viides teekuppi vieressäni, ja on melkein vaikea uskoa, että vielä perjantaina löhöilin bikineissä aurinkotuolilla ja vilvoittelin varjoisassa ulkoilma-altaassa. Totta se kuitenkin on: vietin viime viikon Madeiralla, jossa keskilämpötila kohosi joka päivä 23 asteen tuntumaan ja merivesikin pysytteli parissakymmenessä asteessa.


Ihastuin vehreään, Atlantin valtamerellä sijaitsevaan saareen jo 12-vuotiaana, kun vietimme perheeni kanssa ihanat kaksi viikkoa sen pienessä pääkaupungissa, Funchalissa. Madeiran henkeäsalpaavan kauniit kukat, uskomattoman herkulliset hedelmät (joita söin niin paljon että vatsa tuli kipeäksi) ja jännittävät vaelluspolut tekivät pikku-Lizaan sellaisen vaikutuksen, että haaveilin uusintamatkasta kaikki nämä vuodet. Tänä syksynä poikaystäväni otti toiveistani vaarin ja varasi meille viikon loman Funchaliin, vain sadan metrin päähän siitä hotellista, jossa kuudesluokkalaisena asustin.

Matkanjärjestäjällä oli yksi ehto: rantalomia vieroksuva poikaystäväni ei halunnut tuhlata vapaaviikkoaan hotellin uima-altaalla tai jossain kaupungin lukuisista merivesialtaista, vaan viettää aktiivilomaa ottaen kaiken irti saaren mahtavista ulkoilumahdollisuuksista, joita olin hänelle niin hehkuttanut. Kaikkiruokaisena lomailijana minulla ei ollut mitään miehen ehdotusta vastaan, joten pakkasimme käsimatkatavaralaukkumme täyteen urheiluvarusteita ja suuntasimme Funchaliin päin.

Madeira on yksi harvoja lähellä manner-Eurooppaa sijaitsevia paikkoja joissa voi talvellakin nauttia kesäisistä lämpötiloista. Lentomatka saarelle kestää Lontoosta noin kolme ja puoli tuntia ja on Helsingistä parisen tuntia pidempi. Lomakohteen subtrooppinen ilmasto tuntuu ainakin Suomen lämpötiloihin tottuneesta aivan fantastiselta. Rusketus ei tosin ole taattu, vaan kaikkien matkaoppaiden mukaan hotellista lähtiessään kannattaa aina kantaa mukanaan sekä sadetakkia että aurinkolaseja, niitä kun saattaa joutua vaihtelemaan aina viidentoista minuutin välein. Itse olen kuitenkin kummallakin Madeiran-lomalla saanut nauttia vakaasta, lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Tällä reissulla aurinko paistoi melkein tauotta, emmekä joutuneet kertaakaan sateen kastelemiksi (vesiputousten kastelemiksi kylläkin, mutta siitä lisää vähän myöhemmin).

Madeiraa pidetään usein vähän tylsänä, lähinnä eläkeläisille sopivana kohteena. Ottamatta kantaa siihen, onko matkakohteiden lajittelu iän perusteella ylipäätään järkevää (76-vuotias mummoni varmaan nauraisi, jos hänelle ehdottaisi eläkeläisille sopivaan matkakohteesen lähtöä, enkä itsekään syöksy innosta hihkuen varaamaan 18-30-matkoja, jotka ovat jostain syystä iso juttu täällä Briteissä), en voi käsittää, miksi juuri Madeira muka sopisi (vain) vanhemmille ikäpolville. Korkeuseroja on paljon, ja osa mahtavimmista maisemista paljastuu vasta pitkien patikointien jälkeen. Ennen kaikkea mua kuitenkin ihmetyttää se, miksei saari muka vetoaisi nuorempiin sukupolviin. Tarjolla on mm. retkeilyä, sukellusta, ratsastusta, vuorikiipeilyä ja maastopyöräilyä - lämmöstä, hyvästä ruoasta ja mielenkiintoisesta kulttuurista puhumattakaan. What's not to like?

Itse patikoimme viikon aikana n. 80 kilometriä, suurimmaksi osin levadoja, ainutlaatuisia madeiralaisia kastelukanavia (tai oikeastaan niiden vieressä kulkevia polkuja) pitkin. Ehdimme kuitenkin myös pyöriä Funchalin vilkkailla kaduilla, eksyä paikallisiin syrjäkyliin, ihailla auringonnousuja ja -laskuja, tehdä ostoksia, löytää pari suosikkiravintolaa, uida Atlantin valtameressä, löhöillä hotellin kattoterassilla ja syödä kilokaupalla eksoottisia hedelmiä - tällä kertaa kuitenkin vähän järkevämmällä vauhdilla kuin silloin 12-vuotiaana.

Matkan jälkeinen viikonloppu on mennyt aika lailla lukiessa (pääsin vihdoin J.K. Rowlingin ensimmäisen dekkarin pariin, ja vitsi miten hyvä se on!), rästiin jääneitä töitä tehdessä ja Lontoon jäätäviltä tuntuviin säihin paksun peiton alla totutellessa. Aion palata Madeiran lämpöön ja ertyisesti sen ihanien levadojen pariin vielä monen postauksen verran. Lomailun ihanuudesta ja Lontoon epäsytävävällisistä lämpötiloista huolimatta on kuitenkin myös kiva olla taas täällä. Vaikka Funchal onkin aivan ihana, on se myös aika pieni, ja saan energiaa siitä, että (yksilasisten) ikkunoideni takaa kuuluu kahdeksanmiljoonaisen kaupungin humina.

   








Kommentit

  1. Madeiralla on kuulemma aivan ihania retkeilypolkuja ja upeita maisemia, eli kyllä kiinnostaisi käydä, eihän sinne ole matka eikä mikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suurin osa on juurikin noita levadoja - niitä löytyy helpoista, tasaisista ja lyhyistä reiteistä aina vuorikiipeilijöille sopiviin haasteisiin. Niillä retkeily on hauska tapa yhdistää kuntoilu ja lomailu samaan pakettiin :)

      Poista
  2. Olen itsekin mieltänyt Madeiran "eläkeläisten lomakohteeksi", mutta sitten kaveri suositteli paikkaa, ja mielenkiinto heräsi. Viime talvena oltiin lähellä varata reissu sinne, mutta sitten kuultiin siellä olevan viileää ja mentiin muualle. Funchalin lentokenttä on käsittääkseni yksi vaikeimmista laskeutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin nauttia ihanista ilmoista, mutta jos kaipaa talven keskellä taattua aurinkoa, eI Madeira välttämättä ole varma valinta... mutta se on niin ihana, että kannattaa silti lähteä käymään, jos tulee mahdollisuus :) Laskeutuminen on tosiaan aika hurjaa - kiitotie on aika lyhyt ja aukeaa suoraan valtamerelle!

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja mulle oli uutta tietoa toi, että Madeiran sää olisi epävakaa ja vaihtelee lyhyelläkin välillä. Hyvä kuitenki, että sulla oli hyvä kelituuri. Madeira onkin yks ainoista "eläkeläisten" turistikohteista, jossa en oo käyny, pitää korjata asia jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla, kannattaa kyllä korjata! :) Kesällä sää on todennäköisemmin vakaampi, ja lämpötilat eivät ilmeisesti koskaan kohoa hirveän korkealle (mikä varmasti osaltaan houkuttaa eläkeläisiä).

      Poista
  4. Niin kauniisti kirjoitettu! Itse en ole koskaan Madeiralla käynyt, mutta maisemat vaikuttaa kuvien perusteella melko henkeäsalpaavilta:) Ja voi morjes sulla on ihanat hiukset!

    VastaaPoista
  5. Madeira on kiehtonut mua jo pitkään erityisesti patikointimahdollisuuksien takia. Siksipä vähän nauratti, kun luin erään maailmanmatkaajan matkakertomuksista juuri eilen Madeira-kuvauksen: "Saavuin Madeiraille. Vuoret olivat kauniita. Oli siellä jotain nähtävyyksiä, mutta ne eivät paljoa kiinnostaneet. Pitkästyttävä paikka. Lähdin parin päivän päästä eteenpäin." Joopajoo, sun juttu on paljon parempi. :D

    VastaaPoista
  6. Teillähän oli ollut hyvät ilmat! Ja mahtava tuollainen poikaystävä, joka oikein haluaa kunnon aktiivilomaa. Olen itse tottunut jo siihen, että olen se enemmän menevä osapuoli, joka tykkäisi treenata, vaeltaa, pyöräillä, lenkkeillä ja ratsastaa... Joskus itsekin ajattelin Madeirasta, että se on eläkeläisten kohde, mutta nyt olen lukenut viime aikoina muutamia juuri tuollaisia aktiivireissuja sieltä, niin on oma mielikuvakin muuttunut.

    VastaaPoista
  7. Kieltämättä mä pidän tätä edelleen ähän eläkeläiskohteena jostain syystä :D Mutta se ei tarkoita etten haluais sinne lähteä... Oon nyt lukenut Madeirasta paljon eri blogeista ja vaellusmahdollisuudet kyllä kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  8. Madeira on paikka missä haluaisin joskus käydä :) Olen kerran käynyt Azoreilla, mikä oli myös aivan upea paikka.

    VastaaPoista
  9. Tuntu että tämän vuoden aikana on törmännyt ihan hirveän monta kertaa Madeira-postauksiin- paikka on selvästi löytänyt paikkansa uuden sukupolven sydämissä!

    VastaaPoista
  10. Mahtava kuva vesikanavasta jyrkänteellä! Joo, en minäkään varmaan mahtuisi mihinkään ikäluokitukseen. Mun ikäiselleni varmasti suositeltaisiin jotain lapsiperhekohteita. Madeiralla en ole ollut, liian normaali paikka mun makuuni, mutta se on kyllä mielenkiintoinen, koska siellä elää useakin endeeminen tipilaji.

    VastaaPoista
  11. Madeira olisi varmaan ollut vielä parempi valinta - ainakin kuvailemasi auringon ja mahtavien maisemien vuoksi - kuin Etelä-Portugalin Faro lähtiessämme Suomen talvea pakoon. Portugalillehan se Madeirakin kuuluu. Asutuimme kuitenkin tänne manner Portugaliin, kun emme muistaneet koko Madeiran olemassa oloa:). No, kohtuu mukava sää on täälläkin ollut. Hyvä tietää, että Madeiralla voi viettää myös aktiivilomaa! (kulkuritarinat.net)

    VastaaPoista
  12. Olen ihan samaa mieltä, että on aika uunoa luokitella kohteita iän mukaan - eri-ikäiset ihmiset kun voivat tykätä niin eri asioista. Kaipa noissa luokitteluissa vain yleistetään, että kaikki nuoret haluavat vain ryypätä ja remuta yökerhoissa, ja vanhemmat ihmiset istua Suomi-baarissa syömässä lihapullia. :D Ja sitten on vielä se, että Madeira ei kyllä minusta edes vaikuta miltään ei-mitään-nähtävää -paikalta, siellähän on upeaa luontoa. Okei, ei ole omakohtaista kokemusta, mutta hienolta kohteelta se on vaikuttanut, kun olen juttuja lueskellut. Ehdottomasti haluan joskus käydä!

    VastaaPoista
  13. Madeira mitä kuullut olen on täynnä kaunista vehreää luontoa. Sen tekin ilmeisesti löysitte. Hyvä vaihtoehto Kanarialle.

    VastaaPoista
  14. Lähtöportti -blogin Mika hehkutti postauksessa Madeiraa ja tosiaan hienolta se näyttää! Sinunkin kuvista tuli sellainen fiilis, että tuonne on kyllä joskus mentävä viikoksi aktiivilomailemaan. Ihanan vehreältä näyttää luonto!

    VastaaPoista
  15. Ihana Madeira <3 Ja kaikkea muuta kuin mummomainen! :)

    Kävimme siellä joitain vuosia sitten marraskuussa ja silloinkin kohdalle osui hyvät kelit ja saimme osaksemme vain yksittäisen pikaisen sadekuuron. Mukavaa, että teilläkin osui kelit kohdilleen. Tulipa ikävä Madeiran maisemiin tämän postauksen myötä!

    VastaaPoista
  16. Teidän loma kuulostaa ihan täydelliseltä. Minullekin Madeira on ollut yhtä kuin eläkeläismatkat, mutta ei enää. Niin monen olen kuullut sitä hehkuttavan. Jos kerran ihailen kauniita kukkia ihan mummona vaikka Aasiassa, epäilemättä pitäisin niistä Madeirallakin.

    VastaaPoista
  17. Näyttää ihanalta! Olen käynyt Portugalin puolella pelkästään Lissabonissa, ja täytyy kyllä sanoa että se oli pienoinen pettymys. Mieleen jäi ainoastaan käynti Sintrassa, ja sehän olikin sitten ihan eri maailmaa kuin Lissabon. Eli jos joskus vielä annan Portugalille uuden mahdollisuuden, se voisi hyvin olla Madeira :)

    VastaaPoista
  18. Täytyy tunnustaa, että Madeiralla on minunkin mielikuvissani ollut hieman tylsähkö maine, mutta nimenomaan matkablogien myötä tuo mielikuva on muuttunut. Sulla on tosi hienoja ja vähän erikoisempia kuvia. Tykkään! :)

    VastaaPoista
  19. Madeiralla kiehtoo nimenomaan luonto ja aktiviteetit. En itse (ainakaan enää) miellä sitä eläkeläisten kohteeksi vaikka heitä sinne varmaan paljon matkustaakin. Itsellä on valitettavasti vielä käymättä, joskus haluan tuonne patikoimaan. Kauniit on kuvat!

    VastaaPoista
  20. Oltiin viime joulu Madeiralla ja kyllä vaan oli ihanaa! Luonto siellä on niin kaunista. Meressä en kuitenkaan uinut, mutta hotellin lämmitetyssä uima-altaassa tuli pulikoitua. Illat olivat tosi viileitä ja päivälläkin joutui välillä pitkähihaista laittamaan päälle, kun tuuli oli aika viileä. Menisin mielelläni talvisaikaan kuitenkin toistekin, sillä sää oli mitä mainioin patikointiin. :-)

    VastaaPoista
  21. Madeiran vaellusmnahdollisuuksista on nyt pariltakin suunnalta kuulunut hehkutusta, ja täytyy kyllä sanoa, että mielenkiinto nostaa päätään! Maisemat vaikuttavat kyllä varsin hienoilta, kyllä tuonne itsensä saattaisi tallaamaan kuvitella.

    Miten kohde oli muuttunut sitten viime visiitin? Epäilisin, että hieman erilaisiin asioihin tulee ainakin nykyään kiinnitettyä huomiota :D

    VastaaPoista
  22. Aika täydelliseltä kuulostava loma teillä ollut! Mitä kuvia olen Madeiralta katsonut, niin ei se minusta vaikuta miltään eläkeläisten paikalta vaan juuri aktiivilomailijan paratiisilta ja itsekin sinne mielläni lähtisin - kummallinen on siis tämä eläkeläisleima.

    VastaaPoista
  23. Kuten moni muukin sanoi kuulleensa Madeirasta paljon hyvää patikointi- ja vaelluskohteena, samoin minä. Olen varma että vielä joskus löydän itseni tuoltakin patikoimasta.
    Ja tuo kohteiden leimaaminen eläkeläiskohteiksi on mielestäni myös ihan hullua. Vaikka en nyt niin suuri maailmanmatkaaja vielä olekaan, niin joka puolella jossa olen ollut, on mahtunut väkeä kaikkiin ikäluokkiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)