Viikko Madeiralla

Kirjoitan tätä paksuun villapuseroon kietoutuneena, päivän viides teekuppi vieressäni, ja on melkein vaikea uskoa, että vielä perjantaina löhöilin bikineissä aurinkotuolilla ja vilvoittelin varjoisassa ulkoilma-altaassa. Totta se kuitenkin on: vietin viime viikon Madeiralla, jossa keskilämpötila kohosi joka päivä 23 asteen tuntumaan ja merivesikin pysytteli parissakymmenessä asteessa.

Ihastuin vehreään, Atlantin valtamerellä sijaitsevaan saareen jo 12-vuotiaana, kun vietimme perheeni kanssa ihanat kaksi viikkoa sen pienessä pääkaupungissa, Funchalissa. Madeiran henkeäsalpaavan kauniit kukat, uskomattoman herkulliset hedelmät (joita söin niin paljon että vatsa tuli kipeäksi) ja jännittävät vaelluspolut tekivät pikku-Lizaan sellaisen vaikutuksen, että haaveilin uusintamatkasta kaikki nämä vuodet. Tänä syksynä poikaystäväni otti toiveistani vaarin ja varasi meille viikon loman Funchaliin, vain sadan metrin päähän siitä hotellista, jossa kuudesluokkalaisena asustin.

Matkanjärjestäjällä oli yksi ehto: rantalomia vieroksuva poikaystäväni ei halunnut tuhlata vapaaviikkoaan hotellin uima-altaalla tai jossain kaupungin lukuisista merivesialtaista, vaan viettää aktiivilomaa ottaen kaiken irti saaren mahtavista ulkoilumahdollisuuksista, joita olin hänelle niin hehkuttanut. Kaikkiruokaisena lomailijana minulla ei ollut mitään miehen ehdotusta vastaan, joten pakkasimme käsimatkatavaralaukkumme täyteen urheiluvarusteita ja suuntasimme Funchaliin päin.

Madeira on yksi harvoja lähellä manner-Eurooppaa sijaitsevia paikkoja joissa voi talvellakin nauttia kesäisistä lämpötiloista. Lentomatka saarelle kestää Lontoosta noin kolme ja puoli tuntia ja on Helsingistä parisen tuntia pidempi. Lomakohteen subtrooppinen ilmasto tuntuu ainakin Suomen lämpötiloihin tottuneesta aivan fantastiselta. Rusketus ei tosin ole taattu, vaan kaikkien matkaoppaiden mukaan hotellista lähtiessään kannattaa aina kantaa mukanaan sekä sadetakkia että aurinkolaseja, niitä kun saattaa joutua vaihtelemaan aina viidentoista minuutin välein. Itse olen kuitenkin kummallakin Madeiran-lomalla saanut nauttia vakaasta, lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Tällä reissulla aurinko paistoi melkein tauotta, emmekä joutuneet kertaakaan sateen kastelemiksi (vesiputousten kastelemiksi kylläkin, mutta siitä lisää vähän myöhemmin).

Madeiraa pidetään usein vähän tylsänä, lähinnä eläkeläisille sopivana kohteena. Ottamatta kantaa siihen, onko matkakohteiden lajittelu iän perusteella ylipäätään järkevää (76-vuotias mummoni varmaan nauraisi, jos hänelle ehdottaisi eläkeläisille sopivaan matkakohteesen lähtöä, enkä itsekään syöksy innosta hihkuen varaamaan 18-30-matkoja, jotka ovat jostain syystä iso juttu täällä Briteissä), en voi käsittää, miksi juuri Madeira muka sopisi (vain) vanhemmille ikäpolville. Korkeuseroja on paljon, ja osa mahtavimmista maisemista paljastuu vasta pitkien patikointien jälkeen. Ennen kaikkea mua kuitenkin ihmetyttää se, miksei saari muka vetoaisi nuorempiin sukupolviin. Tarjolla on mm. retkeilyä, sukellusta, ratsastusta, vuorikiipeilyä ja maastopyöräilyä - lämmöstä, hyvästä ruoasta ja mielenkiintoisesta kulttuurista puhumattakaan. What's not to like?

Itse patikoimme viikon aikana n. 80 kilometriä, suurimmaksi osin levadoja, ainutlaatuisia madeiralaisia kastelukanavia (tai oikeastaan niiden vieressä kulkevia polkuja) pitkin. Ehdimme kuitenkin myös pyöriä Funchalin vilkkailla kaduilla, eksyä paikallisiin syrjäkyliin, ihailla auringonnousuja ja -laskuja, tehdä ostoksia, löytää pari suosikkiravintolaa, uida Atlantin valtameressä, löhöillä hotellin kattoterassilla ja syödä kilokaupalla eksoottisia hedelmiä - tällä kertaa kuitenkin vähän järkevämmällä vauhdilla kuin silloin 12-vuotiaana.

Matkan jälkeinen viikonloppu on mennyt aika lailla lukiessa (pääsin vihdoin J.K. Rowlingin ensimmäisen dekkarin pariin, ja vitsi miten hyvä se on!), rästiin jääneitä töitä tehdessä ja Lontoon jäätäviltä tuntuviin säihin paksun peiton alla totutellessa. Aion palata Madeiran lämpöön ja ertyisesti sen ihanien levadojen pariin vielä monen postauksen verran. Lomailun ihanuudesta ja Lontoon epäsytävävällisistä lämpötiloista huolimatta on kuitenkin myös kiva olla taas täällä. Vaikka Funchal onkin aivan ihana, on se myös aika pieni, ja saan energiaa siitä, että (yksilasisten) ikkunoideni takaa kuuluu kahdeksanmiljoonaisen kaupungin humina.