Amsterdamin plussat ja miinukset



Käydessäni Amsterdamissa ensi kertaa tämän vuoden alussa ihastuin siihen. Tykkäsin kukista, kanaaleista ja ruokatarjonnasta, taiteesta, kompaktista koosta ja rennosta tunnelmasta. Edes vuodenaikaan nähden kohtuuttoman kylmältä tuntunut viima ja sitkeä flunssa eivät pilanneet lomafiiliksiä.

Muutama viikko sitten matkustin kaupunkiin toisen kerran. Koska on mahdollista, että pääsen/joudun Alankomaiden Venetsiaan useammallekin työmatkalle tulevien kuukausien aikana, oli näkökulma tällä kertaa realistisempi ja ehkä jopa vähän kriittinen: mieleen hiipi välillä jopa, että olisin ehkä mieluummin matkannut sinne ihan oikeaan Venetsiaan.

Ymmärsin toki fiiliksen johtuvan pitkälti siitä, että olen väsynyt (suhteellisen) kovaan matkatahtiin. Not just a first world problem, but a first world problem to the max. Koska yleensä katselen matkakohteita ruusunpunaisten lasien läpi enkä juuri löydä niistä mitään kritisoitavaa, päätin kuitenkin ottaa säännön vahvistavasta poikkeuksesta hyödyn irti ja kirjoittaa tällä kertaa paitsi Amsterdamin kivoista, myös sen vähemmän kivoista puolista.

Aloitetaan jutuista, jotka sopivat kumpaankin kategoriaan. Ihan ensiksi, pyöräily.


On mahtavaa, että Amsterdamia eivät hallitse autot, ja että sen asukkaat pitävät niin kansanterveydestä kuin yhteisestä planeetastamme huolta jättämällä kiesit kotiin - tai vielä mieluummin kauppaan - ja polkemalla töihin. Kahdella pyörällä tuntuvat täällä liikkuvan kaikki vauvasta vaariin. Monet polkevat korkokengissä tai kännykkä kädessä - pyöräily täällä on selkeästi turvallisempaa kuin Briteissä.

Alkuihastuksen jälkeen olen kuitenkin huomannut, että pyörät pääsevät myös sinne, minne ne eivät kuuluisi, eivätkä ne tunnu hirveän mielellään väistävän jalankulkijoita. Koska itselleni kävely on kaupungissa se kaikkein tärkein ja mieluisin liikkumismuoto, tuntuu ahdistavalta joutua väistelemään jalkakäytävien kautta oikaisevia kiitopyöräilijöitä tai punaisia päin polkevia porukoita. Toki tätä tapahtuu myös muualla, mutta Amsterdamissa pyöriä on niin paljon, että ongelmat korostuvat. Unelmissani kaupungit rakennettaisiin ensiksi jalankulkijoiden, sitten pyörien ja julkisen liikenteen ja vasta sitten autoilijoiden ehdolla, mutta kaupunkisuunnittelua ei taideta hirveän monessa paikassa hoitaa mun unelmien pohjalta ;). Ehkä pitäisi vain itse opetella paremmaksi pyöräilijäksi, jotta voisin estoitta jakaa monen muun matkailijan hehkutuksen siitä, miten kivaa Hollannissa on liikkua.



Amsterdamin koko on toinen juttu, jossa on mielestäni puolensa ja puolensa. Kaupunki on niin kompakti, että ainakin keskustan alueella kaikkialle pääsee kävellen (jos ei pelkää niitä pyöriä..). Vaikka hotellin ottaisi kauempaa (me yövyimme viimeksi Amsterdam Oostin alueella, mutta tästä - ja mahtavasta hotellistamme! - lisää myöhemmin), ei julkisiin välttämättä tarvitse turvautua. Tämä tekee Amsterdamista hyvän kohteen lyhyemmällekin lomalle: keskeiset nähtävyydet on helppo ruksia listalta viikonlopussa, vaikka niihin syventymiseen voisi helposti käyttää viikkoja. Tai vuosia - viikon kun voisi helposti omistaa jo pelkästään Van Gogh -museolle.

Mutta onko Amsterdam kuitenkin "liian" pieni, ainakin suurkaupunkien ystävälle? Rakastan metropoleja, jotka eivät koskaan nuku ja joissa tuntuu, että mahdollisuuksia on rajattomasti. Amsterdamissa tätä fiilistä ei tule. Vastapainoksi se tarjoaa kuitenkin paljon muuta: rauhallisuutta, lyhyitä välimatkoja ja viihtyisää, pikkukaupunkimaista tunnelmaa.



Sitten ne miinukset. Ensimmäistä en osaa pehmentää mitenkään: hintataso. Amsterdamissa on kallista! Etenkin hotelleista ja Airbnb-kämpistä voi joutua pulittamaan aivan järjettömiä hintoja, mutta myös ravintoloiden laskut ovat saaneet meidät useamman kerran kohottamaan kulmakarvoja. 

Seuraava miinuspiste, kieli(taidon puute), menee oikeastaan meidän eikä Amsterdamin piikkiin. Koska puhun seitsemää kieltä, olen tottunut tuntemaan oloni kotoisaksi myös ulkomailla. Myös ranskaa ja saksaa olen opiskellut sen verran, että pystyn ainakin tarvittaessa kysymään paikallisilta neuvoa tai kulkuohjeita heidän omalla kielellään. Hollantia sen sijaan en osaa yhtään. Amsterdamissa kaikki puhuvat mahtavaa englantia, eikä varsinaista ongelmaa siis ole, mutta tunnen oloni aina hitusen vähemmän viihtyisäksi kohteissa, joiden kieltä en osaa - kohteliaisuudesta nyt puhumattakaan. Pidemmillä matkoilla kielitaidon puute rajoittaa myös kulttuuritarjonnasta nauttimista: teatterissa tai stand up -keikoilla ei oikein tule käytyä, jos ei ymmärrä mistä niissä on kyse, hahah.



Mutta kriittinen tai ei, onhan mun pakko myöntää, että Amsterdam on aika mahtava kaupunki. Turvallisen tuntuinen, siisti, vilkas, mielenkiintoinen ja kaunis. Omalaatuinen, helposti tunnistettava arkkitehtuuri on ehdottomasti yksi sen valttikorteista - kuva voisi olla ihastumatta piparkakkumaisiin talorivistöihin tai keskustaa halkoviin, näin syksyn kunniaksi keltalehtisten puiden reunustamiin kanaaleihin?

Entä sitten taide? Olen jo kuolannut paikallista museokorttia, jolla pääsee vapaasti kymmeniin ellei satoihin museoihin, vaikka voi olla, ettei sille tulisi työmatkoilla kuitenkaan tarpeeksi käyttöä. Rijksmuseum löytyy usein maailman parhaiden museoiden listalta, ja jo aiemmin hehkuttamani Van Gogh -museo liikutti meidät viimeksi kyyneliin. Onneksi on myös kulttuuria, josta nauttiminen ei riipu kielitaidosta!

Vaikka valitinkin jo niiden hintatasosta, on pakko kuitenkin kehua myös Amsterdamin ravintoloita. Kiinnostavia ruokapaikkoja on paljon ja joka makuun. Tällä reissulla söimme yhtenä päivänä illalliseksi bataattiranskalaisia ja seuraavana seitsemän ruokalajin maistelumenun.  Mikä parasta, kummassakin paikassa oli rento meininki, ja rentous yleisesti on mielestäni yksi kaupungin kivoimpia ominaisuuksia.






Jokaisessa kaupungissa ja matkakohteessa on omat plussansa ja miinuksensa, joiden välillä turisti tasapainoilee matkakohdetta valitessaan. Amsterdamissa vaaka kääntyy selkeästi plussan puolelle. 

Pitkälti kyse on toki myös henkilökohtaisista mieltymyksistä. Tässä vaiheessa tunnen kaupunkia vasta pintaraapaisun verran, ja olen varma, että tulen yllättymään sen suhteen positiivisesti vielä monet kerrat. Mutta voin jo nyt sanoa, että vaikka Amsterdamilta puuttuu monta mun lempikohteille tyypillistä ominaisuutta - se ei ole suurkaupunki, sitä ei ole suunniteltu kävelijöiden ehdoilla, siellä ei ole erityisen lämmintä eikä paikallinen kieli muistuta edes etäisesti italiaa :D - on se kuitenkin jotenkin onnistunut livahtamaan suosikkikaupunkieni listalle. Toivottavasti se pysyy siellä myös tulevien työmatkojen aikana - ja jos ei, niin olen joka tapauksessa etuoikeutettu saadessani tutustua taas yhteen paikkaan vähän pintaa syvemmältä. 

Tuntuuko kenestäkään muusta omituiselta kirjoittaa negatiivisia mielipiteitä jostain kaupungista tai paikasta? Suurin osa kohteistahan on ihania omalla tavallaan, ja mulle tuli jo tämän postauksen kirjoittamisesta melkeinpä huono omatunto. Jos olet käynyt Amsterdamissa, oletko samaa mieltä mun listauksen kanssa, vai näyttäisikö sun plussat ja miinukset aivan erilaisilta? 

Kommentit

  1. Itse olen käynyt viisi eri lomareissua Amsterdamiin ja pitkälti voin yhtyä listaasi. Ensinnäkin ylivoimaisesti isoin miinus on majoitusten hintataso, joka on heikointa maailmassa. Varsinkin keskusta-alueen majoitusten hinta/laatu -suhde on heikko. Jos menee pidemmälle, niin löytyy kyllä ihan käypään rahaan asiallista majoitusta. Mutta vanhat keskustan murjut ovat kalliita ja keskimäärin surkeita. Suomessa suurin osa putiikeista olisi laitettu terveysviranomaisten toimesta kiinni.

    Amsterdam on todella kompakti, eikä siellä tosiaan sellaista suurkaupungin sykettä tule missään vaiheessa. Se johtunee osin myös siitä, että siellä ei ole korkeita taloja keskustassa. Mun mielestä Amsterdam on kuin usean ison metropolin mukavat kaupunginosat.

    Jos unohdetaan majoituksen kalleus, niin Amsterdam on mielestäni aivan huippu mesta. Hieman ränsistynyt ja roskainen keskusta, mutta toisaalta niin upea ja historiallinen. Amsterdamin museotarjonta on aivan mieletön ja kaiken kaikkiaan kanaalit tekevät kaupungista todella kauniin.

    Omat kokemukset siis majoitusta lukuun ottamatta Amsterdamista pelkästään positiivisia!

    P.S. Vaikka olit kirjoittanut Amsterdamista kriittisesti, niin ei tämä mitenkään negatiivinen kirjoitus ollut. Parasta on se, että kertoo kaupungista oman rehellisen mielipiteensä ja tuo negatiivisiä asioita tarvittaessa esiin!

    VastaaPoista
  2. Komppaan Ramia, pääasia on että on rehellinen ja kertoo kohteesta niin, kuin sen koki. Kyllä kaikkien pitäisi ymmärtää, että bloggaajien kokemukset on subjektiivisia eikä välttämättä mitään ultimaattisia totuuksia. Omasta Amsterdamin lomasta on jo melkein 10 vuotta, ja muistot alkaa olla vähän hämäriä. Silloin kyllä tykkäsin kovasti, kaunis kaupunki. Piparkakkutalorivit pieksee pilvenpiirtäjät, jos miulta kysytään! Tottakai jos ei itse pyöräile, niin ei se pyöräilykulttuurikaan niin sytytä, sama homma on itsellä täällä Melbournessa. Kielimuuri on tietysti aina ikävä, ja hollannin kieli ainakin kuulostaa aika haasteelliselta, mutta ainakin siellä puhutaan englantia.

    VastaaPoista
  3. Hyvin samat fiilikset ja mietteet Amsterdamista, näin yhden käyntikerran perusteella! Hieno kaupunki, jonne haluan toisetkin, lämpimällä säällä! Ja totta kai pitää olla rehellinen: jos jossain paikassa joku asia mättää niin tokihan siitä voi kertoa. Tosin täytyy sanoa, että toisinaan lukiessani postauksia kotikaupungistani saatan hieman hiiltyä, jos kaupunki haukutaan ihan lyttyyn, etenkin, jos kirjoittaja ei ole tutustunut mihinkään muuhun kuin turistialueeseen :D

    VastaaPoista
  4. Munkaan mielestä tämä ei mitenkään negatiivinen postaus ollut, enempikin juuri kriittinen. Oikeastaan olisi varmaan ihan hyvä useamminkin miettiä myös niitä huonoja puolia kohteissa. Omasta Amsterdamin käynnistä on jo yli 10 vuotta, joten kovin hvin en muista edes mietteitäni ko kaupungista. Viime vuosina olemme käyneet vain Hollannin pikkukaupungeissa Saksan rajan lähellä. Hollannissa on mahtavaa tällä hetkellä se, että siellä on kaupat auki sunnuntaisin ja sieltä saa vaikka mitä salmiakkia :D

    VastaaPoista
  5. Amsterdamiin en ole vielä päässytkään, mutta kieltämättä se on houkutellut jo pidempään! Luulen että tykkäisin kaupungista, koska en ole mikään metropolien ystävä, vaan enemmän pikkukaupunkifani. Eikä tämän postauksen perusteella minustakaan saanut kaupungista negatiivista kuvaa, enemmänkin realistisen! Ei sitten putoa pilvenhattaralta, kun sinne lähtee käymään, jos on jotain käsitystä epäkohdistakin. Toki ne on jokaisen omia kokemuksia, mutta silti. :)

    VastaaPoista
  6. Amsterdamissa käyty pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla se oli kiertelymme viimeinen kohde ja silloin satoi kaikki nuo kolme päivää, jotka siellä vietimme. Ne vaikuttivat kokemaamme. Mutta en toisellakaan kerralla niin hirveästi kaupunkiin syttynyt. Hotellien tasosta on sanottava niin, että me majoituimme juna-aseman yhteydessä olevaan Ibikseen. Mielestäni hinta oli halvempi kuin muissa kaupungeissa sijaintinsa suhteen. Tarkkaa en enää muista mitä majoituksesta maksoimme mutta elle 100 € se oli. Minua kaupungissa eniten haittaa huumeet ja niihin liittyvä vapaus. Näin usea paikallinenkin Amsterdamista ajattelee.

    VastaaPoista
  7. Eihän tämä ollut ollenkaan negatiivinen juttu! Niinkuin jo joku muukin kommenteissa mainitsi, niin hyvä vaan että blogeista saa lukea rehellisiä kuvauksia ja henkilökohtaisia mielipiteitä! Hyvin pohdittu tuota pyöräilyjuttua ja metropoli/pikkukaupunki-vertailua!

    VastaaPoista
  8. Ei haittaa minua lainkaan negistely. En tiedä, jos olisin kanssasi ihan eri mieltä, ehkä se sitten vähän provosoisi, mene tiedä. Paikat, joissa on rela fiilis ja yleinen sallivaisuus nousevat nopeasti minun suosikeikseni, niissä tuntee olonsa aina kotoisaksi. Kääntöpuolena sillä on sitten se, että hintataso on korkea. Miten aina sattuu olemaan näin. Tai siis joo, kun on massissa paljon rahaa, niin sellaiset ihmiset vähemmän välittävät siitä, mitä naapuri puuhaa ja toisinpäin, valitettavasti.

    VastaaPoista
  9. Amsterdam on vielä käymättä muutoin paitsi lentokenttä. Kuvailusi perusteella tuli mieleen, että tästä paikasta voisin tykätä. Ainakin nyt kun ollaan hektisessä Tokiossa niin rauhallisempikin meno kuulostaa välillä hyvälle. Paitsi se pyörien väistely. Sitä saa tehdä täälläkin joka kulmalla.

    VastaaPoista
  10. Kyllä saa ja pitää kertoa kriittisestikin! Mua vaivaa usein sama tauti kuin suakin, eli tulee katsottua aina jokaista matkakohdetta ruusunpunaisten lasien läpi. Monesti saatan tykkäillä jopa sellaisista asioista, joista kotona/muualla en tykkäisi. Kai mä oon vaan aina niin fiiliksissä, kun pääsen reissuun.

    Olen itse käynyt Amsterdamissa vaan kerran ja silloin olin lähes puolivälissä raskautta. Vetelin niin paljon hollantilaisia perunoita hollandaise-kastikkeella, ettei varmaan kukaan muu koskaan!

    Majoitus meillä oli aika karsee luukku, kaikki kamat piti pitää muovilaatikoissa hiirien takia. Hintaa en muista yhtään, mitä maksoi.

    Mä rakastan pyöräillä, joten pyörän satulassa menikin tosi mukavasti lähes koko reissu ja sillä tavalla näki Amsterdamia tosi laajalta! Voin uskoa, että jos ei välitä pyöräilystä, niin ei ihan niin autuas ole kaupunki. Huomattiin kyllä, että pyöräilijät meni hullua kyytiä.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen kooste, mielestäni myös ne miinukset saa mainita. Ite aloin mainita matkojen miinukset siinä vaiheessa kun sukulaiset ajattelivat että kaikki matkani olisivat täydellisiä. Minäkin tykkään kaupungeista joissa pystyy kävelemään. Belgian Oostendessa oli muuten saman näköistä arkkitehtuuria kuin Brysselissä

    VastaaPoista
  12. Ei tunnu oudolta kirjoittaa negatiivisesti tai lukea sellaisia juttuja. Jos tuntuu siltä niin sitten tuntuu. Mutta minullakin useimmiten on vaaleanpunaiset lasit päässä reissussa ja tykkään 90% paikoista, joissa vierailen.

    Arvostan pyöräilykulttuuria, mutta sen täällä Stadissakin lisääntyessä ovat ainakin oman elämäni vaaratilanteetkin lisääntyneet. Tuntuu, että pyöräilijöillä on samanlainen asenne kuin autoilijoilla, että koko liikenne kuuluu heille.

    Ja mä en yhtään ajatellut, että Amsterdam olisi pikkukaupunkimainen, vaan jotenkin kuvittelin sen valtavaksi ja metropolimaiseksi. :o

    VastaaPoista
  13. Aiheelliset on arvostelut. Asumisen hintalaatusuhde on tärkeä matkailijalle ja siitä pitää kertoa. Meidät yllätti negatiivisesti Tel Avivin majoitusten taso. Nämähän on aina kirjoittajan mielipiteitä eikä kukaan voi väittää toisin. Eri asia on sitten jos lytätään paikka kategorisesti yhden keikan jälkeen, kuten Anskukin tuossa aiemmin kommentoi, se on sitten ylimielisyyttä.

    VastaaPoista
  14. Mun mielestä on aina jännittävää kirjoittaa jotain negatiivista, koska silloin helposti pahoittaa jonkun mielen :D Vaikka sitä ei pitäisi ajatella niin ja todellakin antaa palaa suu puhtaaksi :D Silti, välillä vähän kaunistelee ja aikahan kultaa muistot ;)

    VastaaPoista
  15. Joka kohteessa on tosiaan plussat ja miinukset. Ja kyllä niistä miinuksistakin täytyy voida ääneen sanoa. Minun Amsterdamistani on kyllä liian monta vuotta aikaa. Siellä pitäisi käydä uudelleen.

    VastaaPoista
  16. Minusta on hyvä, että kertoo matkoilta myös niitä negajuttuja, eihän kaikki voi aina olla ihanaa. Amsterdamissa olen käynyt vain kerran ja siitä on jo 18 vuotta (Apua!) Olin viimeisilläni raskaana ja työmatkalla, joten kaupungista ei ole jäänyt mitään muuta mieleen kuin se, että olisimme halunneet mennä Anne Frankin museoon (tai taloon en muista millä nimellä sitä kutsutaan) mutta vettä tuli kaatamalla, eikä haluttu jäädä jonoon. Haluaisin ehdottomasti mennä uudestaan, koska se voisi olla kaupunki mun makuun :)

    VastaaPoista
  17. Olen käynyt Amsterdamissa kahdesti ja vielä toistaiseksi olen siinä honeymoon-vaiheessa. Kelit ovat suosineet ja kaikki on mennyt putkeen. Olen jopa ajatellut, että Amsterdamissa voisi olla kiva vaikkapa asua - ainakin hetken aikaa. Mutta oikeassa olet, että kallista siellä on. Ja pyöriä on kaikkialla. Pelottaa ylittää tie kun niitä aina tulee kamalaa vauhtia päälle. Tottumiskysymys kai. Tykkään kyllä itse enemmän kävellä kuin pyöräillä, mutta pidemmissä matkoissa pyörä on tietysti kätevä.

    VastaaPoista
  18. Amsterdamissa muutamaan otteeseen käyneenä voin sanoa tykästyneeni juurikin tuohon kotoisuuteen. Jännä juttu tosiaan että tuolla tunsi olonsa turvalliseksi kaiken sen "epämääräisyyden" keskellä. Minusta kanaalit ja rakennukset ovat niin nättejä tuolla, että.ihan pelkästään sen vuoksi voisin lähteä taas käveleskelemään noille kaduille. Tuo pyöräilykulttuuri on kyllä iso plussa ja vannoutuneena polkijana haluaisin heittäytyä mukaan tuohon hulluun pyöräkulttuuriin. Mutta tosiaan, olin itsekin jäädä useampaan otteeseen pyörän alle taistellessani mitä milloinkin, joten varuillaan tuolla tosissaan saa olla

    VastaaPoista
  19. Taitaa olla jo 7 vuotta, kun kävin Damissa viimeksi. Muistan siitä reissusta parhaiten sen, kuinka kahdeksaa kieltä puhuva kaverini oli ihan rikki, kun ei ymmärtänyt mitään mitä ympärillä puhuttiin. Minua se vain huvitti, (ihan niin kuin heidän kielensäkin - eihän siinä ole mitään järkeä!) mutta nyt pitää vissiin linkata hänelle tämä juttu, ihan vain, että voi huomata, ettei ole yksin tämän ongelman kanssa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)