Notting Hillin karnevaalit - kolmas kerta toden sanoo?


Euroopan suurimmat katubileet. Yksi Lontoon tapahtumakalenterin kohokohdista. Rajoja rikkova kulttuurisen monimuotoisuuden juhla.

Notting Hillin karnevaalit tunnetaan ympäri maailmaa, eikä ole yllättävää, että niihin  liittyy paljon odotuksia - tai ainakin itselläni liittyi, kuin osallistuin tapahtumaan ensimmäisen kerran vuonna 2012.

Silloin nautin ystävieni kanssa aurinkoisesta säästä, pauhaavasta musiikista ja siitä, että koko kaupunginosa oli muutettu yhdeksi isoksi tanssilavaksi, mutta ihmettelin jengin päihtymystasoa ja kaduille jätettyjen roskien määrää. Lopulta festarivierailu päättyi kyyneliin, kun kotimatkalla junaamme nousi joukko huligaaneja, jotka kiersivät ympäri vaunua huudattamassa vuvuzuelojaan suoraan muiden matkustajien korviin ja uhkasivat hakata kaverini. 

Vaikka kokemus ei sinänsä liittynyt karnevaaleihin, järkytti se meitä niin paljon, että kaverini eivät ole sen jälkeen kertaakaan uskaltautuneet takaisin tapahtumaan - ja minäkin vasta viime vuonna, kolmen vuoden tauon jälkeen, yhdessä poikaystäväni kanssa. Tuolloin kaikki meni hyvin ja meillä oli ihan hauskaa, mutta harmittelin taas joidenkin vieraiden päihtymystasoa sekä roskien määrää.

Tänä viikonloppuna osallistuin karnevaaleille kolmatta kertaa, tällä kertaa ilman mitään ennakko-odotuksia. En suunnitellut kiertäväni kaikkia 38:aa äänentoistolavaa, jotka alueelle oli mainosten mukaan pystytetty, enkä seuraavani 'virallisia' tanssiesityksiä, joiden bongaaminen väkijoukosta oli edellisinä vuosina osoittautunut hankalaksi. Varauduin kovaan tungokseen ja siihen, ettei karnevaaleilla välttämättä olisi oikeasti niin hauskaa, kuin kaikilla näyttää lehtikuvien perusteella olevan.

Mutta arvatkaa mitä? Tällä kertaa minullakin oli juuri niin hauskaa. Kolmas vierailukerta osoittautui tähän astisista ehdottomasti parhaaksi. Aurinko paistoi, lämpöä riitti pitkälle iltaan ja ihmiset tanssivat kaduilla iloisissa tunnelmissa. Päihtyneitä tyyppejä oli varmasti joukossa paljonkin, mutta tällä kertaa se ei kiinnittänyt huomiotani. Jopa roskakasat näyttivät mielestäni kaikkine ananaksenkuorineen ihan hauskoilta. Kuljimme ja tanssimme väkijoukon mukana ilman sen suurempia suunitelmia, ja saatuamme juhlahumusta tarpeeksemme siirryimme vähän syrjemmälle, Notting Hillin upeille sivukaduille, joilla ei ollut tungosta mutta jonne tanssibiitit kuitenkin kuuluivat.

Hauskinta oli kuitenkin se, että kaikilla näytti olevan hyvä meininki. Myös paikalla olleet lukuisat poliisit vaikuttivat iloisilta ja rentoutuneilta, vilkuttivat kameroille ja hymyilivät juhlakansalle. Olimme pysähtyneet keskelle katua ottamaan kuvaa, kun näin kahden pyöräpoliisin polkevan meitä päin ja näyttävän siltä, että he olivat aikeissa sanoa minulle jotain. Seisoinko väärässä paikassa? Pitäisikö meidän siirtyä syrjään ajotieltä? Mitä vielä! Moitteiden jakamisen sijaan ensimmäinen poliisi sanoi 'you look lovely', mihin hänen kollegansa lisäsi 'absolutely lovely!'.  Oikeasti. Missä muualla voi kuulla tällaisia kohteliaisuuksia virkavallan edustajilta?

Kiitos, Notting Hill - ja ensi vuonna uudestaan?




Kommentit

  1. Olipas symppikset poliisit! :)
    Tämä kuulostaa hauskalta tapahtumalta! Mä oon kylläkin nyt vanhemmiten alkanut karttaa väenpaljouksia, sillä mua vaan alkaa ahdistaa niissä. Mutta ehkä mulle sopivin paikka olisikin sitten nauttia juhlista siellä sivukaduilla :)

    VastaaPoista
  2. Niin se vaan on, että aina ei mene juhlasuunnitelmat kuin ajattelee ja yllättävästi toisella kerralla voi olla hauskaa ja toisella kerralla ei.

    VastaaPoista
  3. Ihan kuin Lontoon versio taiteiden yöstä eli jää väliin kyllä minulta. Itse asiassa, jos Lontooseen satun eksymään, pitää välttää koko Notting Hillissä yöpymistä tuohon aikaan.

    VastaaPoista
  4. Ihana kommentti poliiseilta. Kaipaan Lontoosta melkein eniten juuri sitä, että kohteliaisuuksia saattaa kuulla todella yllättävissä tilanteissa täysin tuntemattomilta. Suomessa kun sitä ei juuri tapahdu tuttujen eikä tuntemattomien taholta :D. Pidän tuosta brittien meiningistä enemmän. Nämä massatapahtumat herättävät vähän ristiriitaisia ajatuksia, mutta ehkä kuitenkin lähtisin tsekkaamaan meiningin, jos niille kulmille sattuisin oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
  5. Tällaiset kanervaalitapahtumat on mullekin yleensä joko tai. Joko on mielettömän hauskaa ja hyvä meininki, tai sitten juurikin huligaanien, örveltäjien, aivan liiallisen väenpaljouden tai muun takia ihan floppi. Hyvä, että oot raahannut itses paikalle vielä sen kolmannen kerran, ja päässyt kokemaan sen hyvän karnevaalifiiliksen! :)

    VastaaPoista
  6. Oi että, olipa hyvä että jäi kiva fiilis tällä kertaa! Ihanat poliisit. <3 Mutta näytät kyllä suloiselta tosiaankin. :-)

    VastaaPoista
  7. en ole kertaakaan päässyt vielä osallistumaan tuonne, joskin luulen, että väkeä olisi minulle ihan liikaa. Jo Chinatownin kiinalainen uusivuosi aiheutti melkoisen ahdistuksen ;-)

    VastaaPoista
  8. Ylipäätään Notting Hill jäi omalla Lontoon reissullani väliin, mutta vielä parempi se olisi tuollaisten karnevaalien aikaan kokea :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)