Walking a Marathon: 42 kilometriä Lontoon yössä

Lähdössä matkaan. Tässä vaiheessa on vielä helppo hymyillä.


En jaksa. Istun katukivetyksellä keskellä pimeää lontoolaista puistoa. En ole varma, kuinka paljon kello on, enkä jaksa kaivaa kännykkääni esille tarkistaakseni sitä. Totta puhuen en jaksaisi tehdä tällä hetkellä juuri mitään. Tiedän kuitenkin, että on aamuyö - olenhan lähtenyt liikkeelle puoli kymmeneltä illalta ja kävellyt sen jälkeen tuntikausia, tarkalleen ottaen kolmekymmentä kilometriä. Enää 12 kilometriä maaliin, toistan mielessäni. Enää 12 kilometriä maaliin

Matkoja on erilaisia. On lyhyitä ja on pitkiä. On niitä, joille lähdetään ex tempore ja niitä, joita suunnitellaan vuosikaupalla. On niitä, joiden tarkoituksena on rentoutuminen ja niitä, joiden takaa löytyy unelma itsensä ylittämisestä. En olisi aiemmin osannut ajatella 42 kilometriä varsinaisena matkana. Nyt tiedän paremmin.

Olen vuosien mittaan aina välillä miettinyt, miten hauskaa olisi juosta maraton. En kuitenkaan ole varsinaisesti mitään juoksijatyyppiä: hengästyn usein jo parin ensimmäisen kilometrin aikana. Kävelyä sen sijaan rakastan, ja jaksan tehdä sitä ihan miten paljon tahansa - tai niin ainakin luulin ennen kuin pari viikkoa sitten osallistuin Lontoon urheilukalententerin kohokohtiin kuuluvalle Shine Night Walkille.




Sain kutsun tapahtumaan keväällä, ja sen yhteydessä minua pyydettiin valitsemaan, osallistuisinko 21 vai 42 kilometrin reitille. En oikeastaan edes harkinnut ensimmäistä vaihtoehtoa - puolimaraton juosten olisi kyllä varmasti haastava, mutta kävellen? Olinhan jo syksyn Madeiran-reissulla tehnyt yhden 30 kilometrin päivävaelluksen, ilman mitään ennakkovalmistautumista ja huomattavasti hankalammassa maastossa. Shinewalk olisi vain 12 kilometriä pidempi ja kulkisi vuoristojen ja levadapolkujen sijasta ympäri Lontoon keskustaa, asfaltoiduilla teillä. How hard could it be?

Pretty hard, as it turns out. 12 kilometriä kuulostaa lyhyeltä matkalta kotisohvalla istuessa, mutta hämmästyttävän pitkältä siinä vaiheessa, kun alla on jo valmiiksi viisi tuntia kävelyä. En myöskään ollut ottanut huomioon kellonajan vaikutusta: kävely on huomattavasti raskaampaa lähes vuorokauden valvomisen jälkeen keskellä pimeintä yötä kuin makoisten unien jälkeen auringonpaisteessa.



Ensimmäiset 25 kilometriä menivät tästä huolimatta yllättävän helposti. Joskus 15 kilometrin kohdalla annoin itselleni luvan alkaa kuunnella musiikkia, mikä helpotti matkantekoa entisestään. En pysähtynyt kertaakaan ennen puolivälipistettä, johon pääsin melkein tuntia aiemmin kuin olin odottanut. Siellä päätin istahtaa hetkeksi alas tankkaamaan evästä - ja aloin ensimmäistä kertaa tuntea itseni väsyneeksi. Nyt olen aivan poikki: unenpuutteen ja uupumuksen yhdistelmä tuntuu pyörryttävältä. Saan itseni vaivoin ylös katukivetykseltä.

Tekisi mieli luovuttaa, soittaa poikaystävä hakemaan minut ja lähteä kotiin. En kuitenkaan halua tehdä sitä: jos en kävele maratonia nyt, niin milloin sitten? Saan soiton kävelytiimiltäni: jouduimme erillemme toisistamme joskus kymmenen kilometrin kohdalla, ja nyt he ovat kolme kilometriä takanani. Tiedän, että jos jään odottamaan heitä, en välttämättä pääse enää liikkeelle. Päätän jatkaa matkaa itsekseni.

Parin kilometrin jälkeen saan tekstiviestin poikaystävältäni: hän on träkännyt matkaani netissä ja odottaa minua nyt tien sivussa termoskannun kanssa. Olen niin väsynyt, että haluaisin itkeä. Istumme penkille ja lipitän hunajalla terästettyä teetä samalla kun katsomme ohi kulkevaa ihmisjoukkoa. Kaikilla on päällään sininen Shinewalk-paita, monella myös illan teeman mukaisesti kimalletta ja vilkkuvia valoja. Joukossa on tietysti paljon nuoria ja selkeästi urheilullisia ihmisiä, mutta mukana on kaiken ikäisiä, kokoisia ja tyyppisiä kävelijöitä. Kun ohitse kävelee vanha pariskunta, päätän tarttua itseäni niskasta; mitä nopeammin jatkan matkaa, sen nopeammin pääsen perille.

Meidän maratontiimi lähtövalmiina




Päätän, että jatkan loppuun asti ilman pysähdyksiä, joista tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Päätän myös valita itselleni kirittäjän, jonka perässä yritän pysyä. Laitan musiikin kovemmalle ja lupaan olla ajattelematta matkan pituutta, ainoastaan sen määränpäätä.

Minulla on myös salainen tavoite: haluan kiriä matkan alle yhdeksään tuntiin, mikä on tapahtuman nopeimman, power walkeriksi nimetyn kategorian aikaraja. Jossain vaiheessa, ennen kaikkia pysähdyksiä, näytti siltä, että saisin matkan kuljettua kuuteen tuntiin - nyt pelkkä ajatuskin naurattaa minua. Muistan kuitenkin, mitä joku kertoi minulle illan alussa: hitaimmat osallistujat pääsevät maaliin vasta 15 tunnin kävelyn jälkeen. Se jos mikä on sinnikkyyttä.

Yllätyksekseni onnistun pian löytämään kävelyyn uudestaan pari tuntia hukassa olleen flown.  Kun en joudu enää stressaamaan sitä, jaksanko kävellä maaliin asti, ehdin ihailla maisemia. Ohitan Victorian aseman, sitten upean parlamenttitalon. Ylitän Thamesin London Eyen kohdalla, enkä malta olla kääntymättä hetkeksi ihailemaan Big Benia - mutta vain hetkeksi. Kuljen joen rantaa London Bridgelle asti. Jossain vaiheessa alkaa sataa. Ylitän Thamesin vielä kerran samalla, kun aamu alkaa sarastaa. Tunne on sanoinkuvaamaton: I did it.

Olen maaliviivalla, kun joku huutaa nimeäni. Ihana Lauren - yksi meidän tiimin jäsenistä - on myös joutunut erilleen muista. Tartumme toisiamme kädestä ja juoksemme nauraen maaliviivan yli. Emme voi uskoa tapahtunutta todeksi: olemmeko todella juuri kävelleet maratonin? Saamme mitalit kaulaan ja rojahdamme maahan. Jalat tuntuvat painavilta, mutta väsymys on yht'äkkiä tiessään. Yksi toisensa jälkeen muut tiimimme jäsenet saapuvat paikalle. Jotkut hymyilevät leveästi, toiset itkevät helpotuksesta. Menee tovi, ennen kuin tajuan katsoa kelloa: kahdeksan ja puoli tuntia. :)

Pääsin osallistumaan Shinewalkille osana Action PR -toimiston ja Sole-kengänvalmistajan #TEAMSOLE-kampanjaa - iso kiitos koko tiimille ikimuistoisesta kokemuksesta! Shinewalkin tarkoituksena on kerätä rahaa syöpätutkimusta tekevälle Cancer Research UK -järjestölle. Jos haluat tukea heidän tärkeää työtään, voit tehdä lahjoituksen tästä linkistä. 

Huge thank you to Action PR, Sole and Shinewalk for this amazing, unforgettable experience. I loved being part of #TEAMSOLE every step of the way - and there are loads of steps in 26 miles :).


We did it.



Kommentit

  1. On kyllä mahtavaa löytää jostain se tsemppifiilis, että jaksaa puurtaa loppuun saakka, ja ihanan huomaavaista poikaystävältä tuoda teetä matkan varrelle.
    Todella hieno suoritus, ja vielä hyvän asian puolesta - hatun nosto tästä!

    Monesti reissussa tulee käveltyä kuin huomaamatta ihan uskomattomia kilometrimääriä maisemia ja nähtävyyksiä katsellen, ja vastaavaa pätkää ei kotona lähtisi kävelemään vaikka mikä olisi :D Ihmeesti se keskittyminen muuhun kuin matkan pituuteen jouduttaa menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mia! Tosiaan, se poikaystävän tuoma tee (ja tietysti ennen kaikkea seura!) tuli siinä tilanteessa tarpeeseen :)

      Reissussa kävelykilometrejä kertyy todellakin huomattavan helposti... mitenköhän samaa asennetta saisi ylläpidettyä myös kotona?

      Poista
  2. Mahtava suoritus, onnea! 42 kilometriä on pitkä matka. Olen juossut useamman maratonin ja siinä vaiheessa kun maaliin on just se 10-12 kilometriä tulee tunne, ettei enää jaksaisi. Jostain sitä virtaa on aina löytynyt loppuun saakka. Aika hauska tapahtuma. Suomessa ei tietääkseni tällaisia kävelymaratoneja ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Merja! Wou, juossut ja useampia maratoneja - that's impressive! Onko sulla hyviä vinkkejä harjoittelua varten?

      Poista
  3. Olipas kiva ja erilainen kokemus. Hieno suoritus, onnea itsesi ylittämisestä! :) Itse en yöllä pystyisi tuollaiseen, huh, mutta tänä vuonna olen huomannut jääneeni koukkuun luontoretkiin ja patikoimiseen ja tulikin patikoitua ensimmäinen 24km reitti muutama viikko sitten ja fiilis oli sen jälkeen kyllä väsynyt mutta huikea siitä että oli ylittänyt itsensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Monna! Luontoretket ovat aivan mahtavia - viime vuoden Madeiran patikointiloman jälkeen suunnittelin tekeväni niitä myös Englannissa joka viikko, mutta jotenkin se sitten jäi.. pitäisi ryhdistäytyä, koska fiilis niiden jälkeen on todellakin huikea!

      Poista
  4. Melkein voisin kuvitella tuollaisenkin matkan käveleväni. Ihan meidän kulmilla(kin) Espoossa on juostu muutamana vuonna Rantamaraton ja yhtenä vuotena kiersimme sen reitin pyörillä. Puolimaratonin olen joskus (hitaasti) juossutkin, mutta aika puuduttavaa se oli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantamaraton on varmasti upea, haluaisin itsekin kiertää reitin pyörällä tai sitten kävellen, ehkä muutamaan osaan jaettuna :) Puolimaraton juosten on varmaan oma seuraava tavoitteeni!

      Poista
  5. Vau! Upea suoritus. Mä olen kokeillut juoksemista useaan otteeseen, mutta se ei ole ottanut onnistuakseen. Ensin se tuntui kauhean tylsältä ja sitten kun sain siitä otteen, ei mun nilkkani siitä pitäneet ja piti lopettaa. Kävelystä kyllä pidän todella paljon. Maratonin kävely kuitenkin tuntuu aika rankalta - vieläpä yöllä! Huh. Mut enpä tiennyt että maratonkävelyitäkin järjestetään. Aika siisti juttu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lotta! Mäkin tykkään kävelystä ihan superpaljon ja juoksusta en käytännössä yhtään, haha. Joskus tosi harvoin käy niin, että pääsen juoksulenkillä siihen paljon puhuttuun flow-tilaan, jossa juoksu tuntuu sujuvan kuin itsestään - mutta useimmiten se tuntuu rääkiltä.

      Poista
  6. Aivan mahtavaa - olen kateellinen! Rakastin Lontoossa asuessa kaupungissa kävelyä, ja tällainen "yölenkki" olisi kruunannut kaiken! 42 km varmasti sujuu päivällä ihan hyvin, mutta yöllä - jos ei ole totuttautunut ennalta yöllä valveilla oloon - se on varmasti aikamoisessa puurossa kahlaamista. Hieno suoritus! ^_^ ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tule mukaan ensi vuonna, jos satut olemaan kaupungissa sopivaan aikaan?

      Poista
  7. Mahtava suoritus ja vielä hyvän asian puolesta!Itselle riittäisi varmaan neljännes tuosta matkasta. Sinnikäs olet!

    reissussaoonjakehtaansanua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pakko myöntää, että jossain vaiheessa iltaa mietin, miksen vain valinnut sitä puolikasta, haha! :)

      Poista
  8. No niin, nyt löytyi sitten itsellekin Maraton, mihin voisin osallistua! Mites tänne saisi kutsun ensi vuodelle? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko tapahtuma oli ihan superkiva ja erittäin hyvin järjestetty! Jos haluat oikeasti mukaan, kysyn mielelläni sulle kutsua! :)

      Poista
  9. Eikä, ihan huikea tapahtuma! Pääsisköhän tähän itsekin osallistumaan ensi vuonna. Olen nimittäin muuttamassa maaliskuussa Englantiin! Sain sairaanhoitajan töitä juurikin syöpätautien parissa, joten olisi melkoisen hienoa olla tällaisessa osallisena!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)