Pitkä kuuma kesä

Turha sitä on kierrellä: pohjoisessa asuville lämpö -tai sen puute - on yksi hyvä syy pakata laukut ja lähteä reissuun. Sää on myös yksi tekijä, jonka ulkosuomalaiset usein mainitsevat listatessaan ulkomailla asumisen hyviä puolia. Jopa Britannia - jonka asukkaat usein valittavat saaren sateisuudesta ja kylmyydestä - tuntuu Suomeen verrattuna Aurinkorannikolta. 

Vaikka itse en koskaan suunnittele matkojani pelkästään sään mukaan, myönnän auliisti, että se vaikuttaa paitsi matkakohteen valintaan, myös reissujen ajankohtaan: vietän mielelläni keskikesän Englannissa, jossa on silloin melkein aina lämmintä, ainakin suomalaisella asteikolla. Olenkin huomannut, että Lontoossa asumisen ja strategisesti ajoitetut ulkomaanmatkat yhdistämällä kesän voi parhaimmillaan venyttää melkein puolen vuoden mittaiseksi. 

A photo posted by Liza (@lizainlondon) on

Ensimmäistä kertaa pääsin tänä vuonna kesän makuun huhtikuussa New Yorkissa. Ei puhuttu varsinaisesti mistään helleaallosta, mutta lämpötila nousi 24 asteeseen, mikä mahdollisti mekkojen käytön ilman sukkiksia (varma kesän merkki!) ja melkein kaiken hereilläoloajan viettämisen ulkona. Columbian yliopiston kampus tosin on niin hieno, että siellä viihtyy varmasti hyvin myös vähän kylmemmällä säällä.

A photo posted by Liza (@lizainlondon) on


Britteihin palattuani jouduin vaihtamaan kesämekot talvitakkeihin, sillä täällä oli harvinaisen kylmä kevät. Niinpä kesä 2016 alkoi laskuissani varsinaisesti vasta toukokuun alun Catanian-matkasta - mutta siellä saimmekin paistatella auringossa koko kuukauden edestä.

A photo posted by Liza (@lizainlondon) on


Kesäkuussa matkustin pitkäksi aikaa Suomeen, jossa oli paljon lämpimämpää kuin olin etukäteen odottanut. Matka oli ihana monellakin tapaa, ja Helsinki näytti parhaat puolensa. Sää salli niin suppailut, uimastadikkaretket, rantakävelyt kuin juhannusyön vieton ulkona - vieläpä ilman toppatakkia. ;)

A photo posted by Liza (@lizainlondon) on

Heinäkuussa Lontoo nautti useammasta helleaallosta, joiden aikana lämpötila kohosi yli 30 asteeseen. Sama meininki jatkui myös elokuun vaihteessa Pariisissa. Siksi päätimme tällä reissulla keskittyä museoiden ja shoppailun sijaan pinkik-lounaisiin ja puistoissa hengailuun.

A photo posted by Liza (@lizainlondon) on

Elokuussa piipahdin uudestaan astetta - tai viittätoista - kylmemmässä Helsingissä, mutta Lontoossa helteet ja sitä myötä myös kesä jatkuivat pitkälle syyskuuhun. Tämän pidemmälle syksyyn en kuitenkaan tainnut onnistua kesää tänä vuonna venyttämään: viimeisen viikon aikana täällä on ollut niin kylmä, että jouduin kaivamaan talvivaatteet varastosta. 

Teetkö sinä ikinä matkasuunnitelmia säiden mukaan?

PS. Jos minä matkustan helteiden perässä, tekee Etelä-Venäjällä asuva isoäitini juuri päinvastoin: keskikesän tukahduttava kuumuus kun on siellä toisinaan lähes sietämätöntä. Ja vaikka tämä postaus on tehty pilke silmäkulmassa, en voinut sitä kirjoittaessani olla ajattelematta kaikkia niitä ihmisiä, jotka joutuvat ihan oikeasti jättämään kotinsa ilmaston vuoksi.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. Haluatko mukaan? Katso osallistumisohjeet esim. Muru Mou -matkablogista. Minut löytää Instagramista @lizainlondon

Kommentit

  1. Onpas näissä kuvissa ihanan tyylikästä kesäfiilistä :) Etenkin tuo Eiffel-kuva on niin chic!
    Niinhän se on, että monet matkustaa helteiden perässä. Mä en ehkä tietoisesti tee sitä, vaan asiaan vaikuttaa enemmänkin se, minne pääsee sillä hetkellä lentämään helpoiten. Ja monestihan se on just sinne, missä aurinko paistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Terhi! :) Joo, niinhän se menee - Etelä-Eurooppaan esimerkiksi pääsee usein vähän edullisemmin vähän ennen sesonkia tai sen jälkeen, jolloin kesäkin pidentyy melkein huomaamatta vaikkei siihen erityisemmin pyrkisi :).

      Poista
  2. Ihanan näköinen kesä ollut sulla ja upea toi tokan kuvan mekkosi! Kyllä sitä kummasti suuntaa mieluiten lämpimämpään - kelit ja hinta-laatusuhde ovat yleensä tärkeimmät asiat, mitkä vaikuttavat omiin reissuvalintoihini. :)

    VastaaPoista
  3. Meidän aurinkoinen ja lämmin kesä oli tänä vuonna juurikin sen puoli vuotta. Oli aika ihanaa. En muista, koska viimeksi olisin nauttinut syksyn tulosta. Tosin nyt reilun kuukauden sitä elettyäni olen kyllä jo alkanut haikailla lämpöön :D

    VastaaPoista
  4. Kivat reissut.
    Joo kyllä vaikuttaa, en halua extreme kylmyyteen reissata koska en vaan kestä kylmyyttä ja sairastun helposti kylmyydestä. Viime aikoina olen miettinyt että Suomen syksy taitaa olla Keski-Euroopan (ja Englannin) talvi sään osalta

    VastaaPoista
  5. Kyllä me tehdään useinkin suunnitelmat säiden mukaan. Niin myös seuraava reissu, Australian kevät on ollut sateinen, joten pakko lähteä pakoon. Toisaalta Australian kesällä ei huvittaisi välttämättä lähteä mihinkään. Parhaimmillaan elettiin kokonainen vuosi ikuista hellettä muutama vuosi sitten. En muista milloin olisin viettänyt Suomessa juhannusta ilman toppatakkia, toivottavasti ensi kesästä tulee yhtä hyvä!

    VastaaPoista
  6. Mäkin matkustin etenkin ennen sään perässä, jossain määrin vieläki. Mutta lähiaikoina olen viettänyt niin monta kivaa reissua ei-helteessä (eräs marraskuureissu Berliiniin, vaihto-opiskelu Kiinassa jne), että jotenkin se kamala tarve lähteä vain aurinkoisiin kohteisiin on hälventynyt... Vaikka kyllähän aurinko ja lämpö kruunaa paikan kuin paikan, en yritä kieltää! ;)

    VastaaPoista
  7. Kyllä ne kelit vaikuttaa aina meidänkin matkapäätöksiin. Jos matkan motivaatio on esim. musiikki tai historian kiinnostavat kohteet, matka tehdään hyvien kelien aikaan ja sehän on suhteellista. Kun meillä tulee räntää niin 10 astetta ja aurinko on hyvä keli. Minusta onkin parasta tuo vaihtelu, lumen keskeltä tropiikkiin.

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia, etenkin tuo Helsinki sai aikaan kauhian koti-ikävän, mutta onneksi kohta pääsen käymään siellä pitkän tauon jälkeen! Meillä sataa nyt toista päivää peräkkäin joten nämä ihanat kesäiset kuvat tulevat tarpeeseen, vaikka en voi keleistä oikeesti valittaa...

    VastaaPoista
  9. Kyllä sitä itse aina ennen matkusti säiden (auringon) perässä, mutta nyt kun kolmatta vuotta jo asuu Thaimaassa, niin viime kesän Suomen vierailuilta odotin kovasti niitä raikkaita vähän kylmiäkin kelejä. Upea toi Pariisin kuva :)

    VastaaPoista
  10. Hanneli / duunireissaaja14. lokakuuta 2016 klo 15.26

    Mulla säällä on suurin vaikutus alkukesän reissukohteen valintaan. Silloin on päästävä lämpimään. Suomessa kun kesäkuussa on tosiaan useimmiten ihan hiton kylmää. Muuten lomamatkat tehdään silloin kun työt antaa myöden, eikä keli haittaa.

    VastaaPoista
  11. Me matkustetaan sen verran säiden perässä, että marraskuussa pyritään Suomesta pois. Kesällä ei yleensä lähdetä ulkomaille, koska se on ainoa aika Suomessa, josta edes vähän nautin. No, pari viime kesää eivät ole suuremmin hellineet, mutta kuitenkin. Marraskuu sen sijaan houkuttelee lähtemään mihin tahansa, missä ei sada räntää. Useimmiten olemme suunnanneet varman päälle Aasiaan tai Karibialle, mutta nyt ajattelimme kokeilla Välimeren aluetta tähän tarkoitukseen. Toivottavasti toimii, koska sinne on huomattavasti lyhyempi (ja edullisempi) lentomatka.

    VastaaPoista
  12. En kyllä oikeastaan matkusta säiden mukaan, tosin New Yorkin haluaisin nähdä ruska-aikaan. Ei vaan töiden takia taida olla mahdollista. Tai kuka lähtisi viikonlopuksi Nykiin? Myöskään aurinkomatkat tai helteet ei houkuttele, joten kesän viettäisin mielelläni Suomessa, mutta silloin on yleensä lomaa ja melkein ainut mahdollisuus tehdä pidempi reissu, niin saa nyt nähdä.

    VastaaPoista
  13. Aurinko on mulle tärkeä juttu ja onhan se vaan fakta, että sateessa etenkin ulkoilmajutut on huomattavasti haastavampaa toteuttaa. Talvella katoan Suomesta aina pahimpaan aikaan, yleensä jonnekin tropiikkiin. Saman aion tehdä tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
  14. Myönnän että sää merkitsee minulle aika paljon matkasuunnitelmia tehdessäni, mutta toki ykkösenä on aina itse reissuun pääseminen. Ehkä se vesisade ei tunnu reissussa niin pahalta kuin koti-ikkunasta katsottuna. :D

    VastaaPoista
  15. Hauska kesämeininki! just hiljain berliinin festarireissulla ollessani kirosin paahtavaa hellettä varsinkin pöllyävässä festarimaastossa. Nyt taas kotiköpiksessä ku sade vihmoo jostain alaviistosta ni mietin että ehkä silti se helle mielummin :D kesäsin en kyllä haluu olla poissa pohjosesta, pimeellä kylläkin sää vaikuttaa suunnitelmia tehdessä!

    VastaaPoista
  16. Usein ajattelen juuri kesän pidentämistä, että olisipa ihanaa, kun se jatkuisi vielä pidempään, mutta kun tänään satoi ensilumi, oikeastaan nautin siitä, on selvästi neljä eri vuodenaikaa. Mutta katson kyllä kuvia kesästä, palmuista, rannoista, vaikka oikeastaan sää ei matkustamiseen erityisesti vaikuta. Jos vaikuttaisi, en koskaan olisi tainnut matkustaa vaikkapa Grönlantiin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)