Uskaltaako Napoliin matkustaa?


Välillä some tarjoaa todellisia aamukahvit näppiksille -hetkiä. Yksi sellainen koettiin tänään, kun törmäsin Facebookissa brittiläisen iltapäivälehden toimittamaan karttaan maailman vaarallisimmista kaupungeista. Kymmenen muun “vaaravyöhykkeen” vierellä kartalla nimittäin komeili Napoli, Italian kolmanneksi suurin kaupunki ja yksi suosikkimatkakohteistani. 

Listaus huvitti minua erityisesti siksi, että palasin viimeisimmältä Napolin-lomaltani vajaat kaksi viikkoa sitten. Matkalla kohtaamamme haasteet olivat (tälläkin kertaa) samanlaisia kuin missä tahansa muussa suurkaupungissa: törkeiden autoilijoiden väistelyä ja viekkaisiin taskuvarkaisiin varautumista. Lentokenttätaksia valitessamme eräs kuski yritti nyhtää meiltä 10 euroa ylihintaa, jolloin yksinkertaisesti kävelimme seuraavalle autolle. Basic stuff.



Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun kuulen tai luen Napolin vaarallisuudesta. Netti on täynnä (monesti varsin huteralle pohjalle perustuvia) artikkeleita ja keskusteluketjuja aiheesta. Usein kaupungin myös kerrotaan olevan likainen, epäviehättävä ja tylsä. Ehkä tämän vuoksi meiltä kysytään aika usein, onko kaupunkiin matkustaminen turvallista ja mikä siinä meitä oikein viehättää.

Olisi helppo kuitata kysymykset vain ulkomaalaisten ennakkoluuloina, mitä ne osaltaan varmasti ovatkin. Ensimmäiset varoitukseni Napolista kuulin kuitenkin italialaisilta, Napolin lähellä asuvilta ja sen hyvin tuntevilta ystäviltäni. Kaupunkiin päiväretkelle lähtiessämme sain heiltä tiukat ohjeet: Jätä laukku kotiin, älä ota mukaan kameraa äläkä lompakkoa ja pysy koko ajan meidän lähellä. 


Napolilla on siis kiistatta omat ongelmansa, joista monet näkyvät vain paikallisille, eivät kaupunkiin muutamaksi päiväksi tai viikoksi saapuville vierailijoille. En halua eikä minulla ole oikeutta vähätellä niitä. The Sunin artikkeli ei kuitenkaan auta näiden ongelmien ratkaisemisessa millään tavalla. Päin vastoin - Napolin esittäminen yhtenä maailman vaarallisimmista paikoista antaa kaupungista väärän kuvan ja vahvistaa haitallisia ennakkoluuloja, eikä potentiaalisten turistien pelottelukaan varmaan paranna vaikkapa korkeaa nuorisotyöttömyyttä. Ei siis ihme, että kaupungin pormestari Luigi de Magistris on kutsunut artikkelin väitteitä naurettaviksi ja sanonut, että niiden esittäjät eivät selvästikään ole viettäneet Napolissa päiväkään. 

Onnekseni minä olen. Siksi tiedän, että Napoli on kaunis, mielenkiintoinen ja kiehtova, täynnä hauskaa tekemistä, herkullisia ruokapaikkoja ja ystävällisiä ihmisiä. Ilkeät artikkelit eivät tietenkään tätä muuta, ja me olemme rehellisesti sanottuna olleet jopa tyytyväisiä siihen, ettei Napoli vilise turisteja samaan tapaan kuin moni muu italialainen alue. Kaupungin itsensä puolesta on kuitenkin harmi, jos matkailijat narahtavat negatiivisiin stereotypioihin ja päättävät niiden vuoksi vältellä sitä. De Magistrisin sanoin: Non sanno cosa perdono - he eivät tiedä mitä menettävät.

Uskaltaisitko matkustaa Napoliin? Yllättikö mikään muu kartalle merkitty paikka?

Kommentit

  1. Minusta tuo kartta näyttää muutenkin niin köpöltä, että jättäisin omaan arvoonsa. Vaarallisen huumekaupan symboli jo pisti vähän hymyilyttämään, mutta se että kartalla ei ole pingattu yhden yhtä Brasilian kaupunkia sai kyllä nakkaamaan koko jutun romukoppaan... En usko että kartta on muiltakaan osin luotettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin - Napolin lisäksi myös esim. Kiovan ja Perthin (oikeasti??) nostaminen listalle on vähintäänkin kyseenalaista. Nyt tuon huumekauppasymbolin bongattuani ihmettelen tosin vähän sitä, ettei Amsterdamia ole otettu mukaan. ;)

      Poista
  2. Kiovasta on muutaman päivän verran kokemusta, eikä sekään nyt erityisen vaaralliselta vaikuttanut. Mutta osa noista, mm. Somaliassa, Venezuelassa, Pakistanissa ja Syyriassa olevat, varmasti ovatkin tavallisen turistin ulottomattomissa jo nykyään - ja siis ihan eri sarjassa kuin Napoli varmasti ja Kiova. Kävin keväällä yhdessä UM:n tilaisuudessa ja sen innoittamana kirjoitin tällaisen yhteenvedon omista lähtökohdistamme - vaikka maabongareita olemmekin, niin kaikkialle emme mene.
    http://meriharakka.net/2017/03/22/12-maata-joihin-emme-matkusta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, hyvää ja tarpeellista infoa! Kiova on tosiaan yksi niistä kohteista, joiden mukanaolo listalla ihmetytti - vastahan siellä järjestettiin Euroviisutkin..

      Poista
  3. Varasimme juuri lennot Roomaan, josta ajattelin, että jatkettaisiin suoraan Napoliin. En ollut yhtään ajatellut sen olevan jotenkin vaarallinen. Pitääkö siellä tosiaan jättää laukku ja kamera pois??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestä! Mun olisi pitänyt muistaa jo postauksessa mainita, että tuon ensimmäisen kerran jälkeen (jolloin olin vasta lukiolainen, mikä varmasti osaltaan vaikutti saamiini ohjeisiin) ollaan aina kuljettu Napolissa niin lompakon, laukun kuin kameran kanssa - yleensä kaikki kolme on mukana samaan aikaan :D Tietysti varovaisuus on aina valttia enkä esimerkiksi ottaisi koko matkakassaa mukaan iltakävelylle Napolissa sen enempää kuin Roomassakaan, mutta se nyt lienee sanomattakin selvää :) Teidän reissusuunnitelmat kuulostaa aika huikeilta, milloin ootte lähdössä matkaan?

      Poista
  4. Voi ei, näyttää kyllä siltä, että joku on vähän vasemmalla kädellä tehnyt tuon kartan ja artikkelin, jos Napolikin kerta on noin vaaralliseksi todettu. Myös tuo Perth pisti silmään - Australiassa, eikä vähiten Länsi-Australiassa, on kyllä huumeongelmiakin, mutta Perthin lähellä asuneena ja siellä paljon aikaa viettäneenä voin sanoa, että kyseessä on kyllä kaikin puolin turvallinen kaupunki :D

    http://fiiaelina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ihmettelin myös tuota Perthiä - oon itse kuullut siitä pelkkää hyvää usealta ihmiseltä. Aika omituinen lista kaikki puolin :D.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)